Taikinatanssia

Ei, en sentään tanssi meillä kotona taikina sylissäni.

Tässä kuvien kertomaa:

Taikinan taltuttelu alkaa. Kuopus ja Toiseksi Nuorin.

Veljekset keskittyvät vaativaan suoritukseen. Molempia motivoi se, että lopputulosta pääsee maistamaan.

Liike lähtee hiljaisuudesta (musiikinopettajaa mukaellen.. tuttu sanonta?)

 Kuopuksen vauvakirjassa on lyhyt, liikuttava runo:

 "Vauvan kädet 
- maailman kauneimmat kukkaset."

Vaikkei kuopus enää ole vauva, ovat nuo kätöset jotain niin söpöä! Kauniit.
 En muista runoilijan nimeä. Lupaan tehdä erillisen postauksen tarkemmin vauvamuistojen keräämisestä, muistojen tallentamisesta ylipäänsä. Myöhemmin. 

Mutta nyt - tanssikäsien vauhti on huima! Tapu-tapu-tap...

 Taltutkos siitä, taikina!

Kuopuksen etunoja taikinaan

  
Siitä syntyi kaksi todella herkullisen näköistä mustikkapiirakkaa. Vaniljakastike odottaa jääkaapissa myös. Enpä sitten muistanut kuvata valmiita piirakoita, tokikaan. Siinä vaiheessa oli jo liian kiire syömään. Kunnon ruokaa siis.

Kannattaa näköjään aina välillä kysyä lapsilta, mitä he haluaisivat syödä. Tällä kertaa tacoja. Hyvä niin. Tuota en olisi itse varmaan muistanutkaan vaihteluksi, eikä näitä tule liian usein tehtyä. 

  


Miten sinä aiot viettää tätä heinäkuista lauantaita? 

 Me odotamme illaksi synttärivieraita. Uskaltavatkohan ollenkaan syödä näitä meidän mustikkapiiraita tällaisten taikinanvenytyskuvien jälkeen, hih. Mutta huomautus: pojat leipovat aina erittäin puhtain käsin, oikeaoppisen ja perusteellisen pesun suoritettuaan. Ei taikina vaivaamisesta pahastu, vaikka pojista olikin hauska vitsailla Anteeksi että vaivaan.

Synttärisankarina loistaa tänään meidän uusperheen nuorimmasta päästä neitonen. Kaverisynttärit ovat vuorossa vasta koulujen alettua kun saa helpommin koululaisia koolle.  Nyt ovat kutsuttuna kummit ja muutamat ystävistä. Meillä on synttärit usein. Kerran kuussa, kaksi parhaassa. Hmm joo meidän uusperheessä vietetään synttäreitä tammi-, maalis, touko, kesä, heinä, elo- ja joulukuussa. Ainakin. Useammassa kuussa kesällä toteutuu tuo kaksi parhaassa. 

Onneksi tykkään leipoa täytekakkuja! Ne saavat myös onneksi kehuja. Parhaana kehuna pidän sitä, että ne syödään viimeiseen muruun asti.

Maistuu jo minullekin, mustikkaposkelle

No, entäpä nämä vähitellen pimenevät illat ja voimistuvat yötuulet. Oletteko huomanneet? Mutta en sano niistä enempää nyt.

Lapsena inhosin Mr. Jaakkoa, jonka kerrottiin heittävän kylmän kiven järveen. Kuten niin moni suomalaislapsi varmaan, ajattelin vastineeksi heittää kuuman kiven, kiukaasta vaikka. Ja heitinkin joskus. Melko jäähtyneen ilmeisesti, kätösteni onneksi. Siitäpäs saapi! 

Mutta uidaan vielä, jos  kun tarjetaan!
Leppoisan lämmintä lauantaita!

Ps. Kuka oli teidän perheen oma Unikeko tänään?