Pieni oodi

PIENI OODI

Minä olen lopettanut ärinän
sinun kasvojesi 
tähden,
minä olen muttanut muotoani
sinun ääriviivojesi 
vuoksi,
minä olen korjannut haljenneen käsitykseni
sinun kosketuksesi
ansiosta
ja sinun äänesi takia
minä kuljen läpi tulen ilman iänikuista
asbestipukuani

ja syystä kyllä
koko maailma häikäisee minua 
taas.

Ilpo Tiihonen, 2002


Muutama runo maisteltavaksi tänään. Sitten takaisin ulos nauttimaan lämmöstä!
Edes tämä kesäflunssa, jonka nyt kumminkin itsekin sain, ei saa nyt estää.
 

Onneksi kotimiehet, eikun -naiset, olivat muistaneet kastella kukkia matkalla ollessamme. Ei vaurioita. Kiitos! Tämä ruusu kukkii jo tämän kesän toista kierrostaan.

Mitä muuta? Pari vaikuttavaa leffaa flunssan keskellä kun ei muuta jaksa, nessut vierellä: Piin elämä, Ang Leen ohjaamana ja harmittomanhauska ranskalainen komedia My best friend (Mon meilleur ami), jossa ihana, suloisesti ikääntyvä Daniel Auteil pääosassa. Lue  arvostelu täältä. (Taisi tulla ihan juuri tv:stäkin, ellei nauhoitukseni ollut jo vanhempi..?)

En katso oikeastaan ikinä tv:tä suorana. Jos ylipäänsä katson mitään. Korkeintaan Solsidan-sarjan ja Downton Abbeyn katsoin - silloin kun ne tulivat ekaa kierrostaan - jos muistin. Nauhoitus nopettaa kun ei tarvitse tuijotella mainoksia. Hei, oonhan mä lisäksi katsonut sitä brittiläisestä papista kertovaa sarjaa, hmm... Panta kaulassa! - sehän se olikin. Aika hulvaton velikulta on tuo Adam Smallbone. Britit ne osaavat. Uusintaa odotellessa..;) 

No se Piin elämä -leffa sitten. Kaunis! Ei turhaan Oscareitaan kerännyt. Vaikuttavakin, jätti mietteliään olon. Toisin kuin tuo Mon meilleur ami, joka oli hauska ihanan ranskalaisessa tavalla, mutta jonka kyllä unohtaa pian sen suurempia jälkiä jättämättä.

  (kuva Wikipedia)

Piin elämä. Raaka ja raadollinen, toisen tason tarinassaan. Muutamia upeita, unohtumattomia kohtauksia öisellä merellä, on niin kauniisti kuvattu. Ja tuota uskonnollista tematiikkaa on mukana jonkun verran. (Pii syntyy hinduperheeseen,  mutta varhaisteini-iässä hän tutustuu kristinuskoon ja islamiin, ja löytää mieluisia puolia kaikista kolmesta "kertomuksesta" jne.) Mutta katsopa itse - jos nyt joku muu kuin minä vielä on enää tähän asti jättänytkään tuon katsomatta? Se on pikkulapsiperheessä kai monesti näin, että leffat tulee katsottua ja bestseller-kirjat luettua auttamatta myöhässä, jos silloinkaan...

                                                                                 - - -

Muuten olen kyllä ihan väsynyt ja kyllästynyt tällä hetkellä uskonnollisen keskustelun tasoon - mediassa, tarkoitan. Aina sitä samaa. Ja aina löytyy myös uusi syy erota kirkosta - sille joka sitä etsii. Keskenään täysin päinvastaisistakin syistä erotaan. Kunhan erotaan. Onhan se nyt muotia. Ja Räsäskohuja riittää. HS-mielipidepalstalla oli tänään muutama ihan hyväkin kirjoitus asiasta-. Ja fb:ssa niitä on tullut vastaan monta. Mutta jo väsyin minäkin. Ei huvita sanoa mitään. Ja ei kai ole onneksi pakkokaan juuri nyt :)!

Mutta se on harmillisinta, että ei puhuta mitään meidän sukupolvellemme tärkeämmistä eettisistä ongelmista; saastumisesta seurauksineen, ilmastonmuutoksesta,  köyhyyden lisääntymisestä, (vrt YK:n vuosituhattavoitteet, joihin ei päästy), väestönkasvun aiheuttamista onegelmista (ehkäisykysymyksineen, well, se on katolisen suuren maailman uskonnollinenkin ongelma - paavin voimassapitämän kondomikiellon vuoksi) jne jne. 

Kuka jaksaa olla kiinnostunut homokysymyksestä tai naispappeudesta enää jatkuvasti, kun on muutama isompikin ongelma ovella! Huh. 

Sitäpaitsi, olisihan tärkeää myös edes keskustella Räsäsen vaikkakin hyvin taitamattomasti  esiin ottamasta abortin ja lainsäädännön suhteesta - jos ymmärsin oikein, muusta lainsäädännöstä hän ei yrittänyt puhua? - Onko keskustelu jo sinällään vaarallista? - Tämän sanon myös vammaisen lapsen synnyttäneenä äitinä, tietäen, ettei aina lainsäätäjän tarkoittama objektiivinen tieto terveydenhuollon ammattihenkilöstöltä vanhemmille toteudukaan silloin, kun aborttia mietitään yhtenä (=liian usein ainoana suositeltuna) vaihtoehtona sikiön vammaisuuden tultua todetuksi. Tämän tiedän myös läheisten (so. sukulaisten, ystävien) sairaanhoitajien ja kätilöiden arkipäivän työstään kertomuksia kuulleena. Se työn arki voi joskus olla todella raskas.

Minulla on se käsitys, ettei muissa Pohjoismaissa ole esimerkiksi vastaavaa lähes yksinomaan downin syndroomaa esiin seulovaa tutkimusta yhtä laajassa ja yksimielisessä käytössä kuin Suomessa. Korjatkaa jos olen väärässä. 

 

 No, tiedän että tämä kaikki oli hyvin kevyesti sanottu ja asia ohitettu. Ei päivänpolttava 
 ongelma näinkään poistu, tiedän. Vaan nyt en jaksa enempää. Tuskin te lukijatkaan. Mennään ulos! On heinäkuu ja helteet! Mansikka/mustikka-aika ja uimavedet lämpiminä. Ihanaa!

Kiitollisuus siitä mitä on. Ei jatkuva tyytymättömyys saati riidankylvö ole ihmiselle hyväksi, missään. Ei kirkon jäsenenä eikä sen ulkopuolella. En halua kulkea kaiken hyvän ohitse huomaamatta sitä, katsomatta siihen, pysähtymättä. Elämä tarjoaa kaikille jotain kaunista, juuri nyt.

 Valoa ei ole paljon, tyyni järvi kuuntelee kuikkia,
vene lipuu ja minä muistan lapsuuden kesät,
avaran järven, muistan miltä tuntui olla
aivan pieni, etsiä ja käsittää,
miten koskivat ilo ja kipu.
Olin jo unohtanut kuinka  
kuikat sukeltavat suurin kaarin,
valoa on tarttunut repaleisiin kuusiin,
pystyssä on vielä joku metsä.
Vielä tuoksuu järvi vedeltä,
puu, havisee himmeä haapa,
ja kun alkaa sataa,
näen pisarat veden kalvolla.

                         Hannu Mäkelä
                         Ikään kuin ihminen, 1980
 


Oltaisko ikäänkuin ihmisiksi? <3

"Olen lopettanut ärinän..." - minäkin.
Ps. Ja mä lupaan tällaisia lyhyempiä, lukijaystävällisiä postauksia ylipitkien sijaan jatkossa, jooko?