Taas yksi naistaiteilija?
 |
Ema Saikoo: Lumen peittämä bambu (maalauksen ajankohta ei tiedossani)
Kuvan lähde: nagaragawagarou.com
|
Sanoivat jo 1700-luvulla, näköjään.
Olen hiukan japanitunnelmissa - ehkä siksi, että saamme jonkin ajan päästä kotiimme japanilaisia (yö)vieraita! Miyazakin elokuvat ovat aina olleet koko perheellemme eräänlaisia Japanin helmiä. Niistä lisää vaikka täältä Miyazaki. Olemme aiemmin saaneet myös japanilaisia ystäviä naapurustosta - kunnes elämä ja työ taas heitti heidät kauemmas.
Vaan ihan viimeksi minuun teki vaikutuksen uusiwanha löytö - Ema Saikoo. Hänen taiteeseensa tutustuin kirjallisuuspiirissä, jota minulla on ollut ilo ohjata, ihanan-kirjasto-Maijan kanssa yhteistyössä. (Kirjastoammattilaisilta saa muutes upeita vinkkejä!)
Ema Saikoo 1787-1861, oli japanilainen kalligrafi, kuvataiteilija ja runoilija. Hän kuvasi luonnon upeutta. Ja toisaalta filosofin otteella ihmiselämän riemuja ja murheita, omakohtaisiakin.
Ema Saikoosta 江馬細香 lisää tästä linkistä.
Bambujen vaatimaton, sitkeä voima vetosi Saikon taiteilijapersoonaan läpi elämän. Hän kuvasi lopulta piirtäneensä niitä tuhansittain.
Taiteilijaksi
heittäytyminen oli vuosisatojen ajan naiselle mahdollista vain, jos nainen sattui kuulumaan
yläluokkaan. Ema Saikoo kuului. Vaan hänen harmikseen taidettaan mitattiin pääasiallisesti juuri
naiseutensa kautta:
Lattialla kukkuroittain piirustuspaperipinoja,
minä vain maalaan bambun kuvia, vaikka tunteeni eivät ole tuhkaa.
Se mitä ajattelen ei näy ihmisten silmiin,
"taas yksi naistaiteilija".
Vaikka Saikoo kirjoitti näin, hän ei juuri enempää runoudessaan kommentoinut naisten
yhteiskunnallista asemaa. Hän vain kirjoitti ja
maalasi. Sitä hän rakasti.
Runoissa on samaa haurautta kuin seitinohuilla hetken kuvilla. Hämähäkinverkkoon liian vauhdilla törmättyä - se hajoaa. Saikoo vangitsi ohikiitäviä hetkiä ajan virrassa: kuvasi vanhempiaan, luontoa,
lapsuutta, nuoruutta, vanhenemista, kaiken haavoittuvaa kauneutta, sairastamista, kukkimisen hetkellisyyttä. Tuulenvirettä. Kastepisaraa.
Toki hän kuvasi myös iloisia, viinintäyteisiä
iltoja, viipyilyä ystävien naurussa.
Rakkaus tuntui kuitenkin pakenevan tätä runoilijaa. Oli eräs kosija, mutta hän saapui traagisen väärällä hetkellä; Ema itse ei ollut kotona. Ja lääkäri-isä, vaikka muutoin tyttären tasa-arvon kannattaja olikin ja taidettakin soi tämän harjoittavan - katsoi oikeudekseen antaa rukkaset Eman puolesta. Kosijaparka vetäytyi ja valitsi pikapikaa toisen, suopeamman kosittavan. Ja kuin Romeo ja Juliet -tietysti!- Ema sai tietää asian juuri liian myöhään sitä enää korjatakseen. Huokaus. Ihmiselämä, rakkaus, nuoruus!
Siksiköhän Eman runot kuvaavat myös kaipuuta rakkauteen. Puuttuvaa olkapäätä johon nojata. Ema näet hoitaa alati muita. Ei itseään. Hän hoitaa sairastunutta (kasvatti)äitiään, suruunsa vanhenevaa isäänsä. Vuodesta toiseen. Keväät tulevat aina uudelleen - ja menevät ohitse. Hänen nuoruutensa, keväänsä haihtuu vähitellen, vuosi vuodelta saamatta vastakaikua. Vaikka sanoillaan Ema osaa flirtin, sen kaipuun kaiku tuskin kantoi oikeaan elämään asti.
Hän potee ikävystymistä, humaltuu, suree; tuhatkertaisesti murehtii.
Sellaisia ovat monet, tai monen kohtalot. Ei mitään uutta auringon alla.
279
Hiradolaisen mestari Gaikenin lähettämän runon loppusointuihin - lähettämässään runossa hän sanoo: "Muste ei ehdy, runot ja kuvat vertaansa vailla; niiden runsaudesta tajuaa: tässä on kirjallisuusmaailman sankaritar."
"Tein virheen kerran,
en saanut appea enkä anoppia joita palvella;
uppouduin joutavaan kirjoitteluun ja maalailemiseen,
niiden maailma vei minut mukanaan.
Minua nolottaa: tuhannen virstan takaa saan kirjeen,
jossa näen minua nimitettävän
"kirjallisuusmaailman sankarittareksi."
172
Viime aikoina äiti on maannut sairaana
Toivon vain että saisin nähdä ilon hänen kasvoillaan, mitäpä muuta?
Kolme huolten täyttämää vuotta olen hoitanut häntä,
mutta ainoa mihin kykenen on
mennä aamu aamun jälkeen keittiöön
ja koettaa muistaa miten saada vuoripuron
kalat ja puutarhan vihannekset maistumaan hyvältä.
 |
| Minne menet, koulutyttö pieni? Kohti tulevaisuuttasi. Omaa tulevaisuuttasi, toivon! |
170
Iltakävely
Keskipäivän helle juovutti kuin viini,
vilpoinen ilta paransi kohmelosta.
Kylvyn jälkeen on hyvä olla,
työnnän jalkani puukenkiin, kuljen mietteissäni.
Ilta syvenee, rannan sammakot kurnuttavat vimmatusti,
metsässä tuulee. Lintu kirkaisee unissaan.
Oivallan, että syksy on taas lähellä:
linnunrata hohtaa kirkkaana entistä matalammalla.
Naisen elämää? Vaikka Saikoon teksteissä on ikiwanhanaikaisia kaikuja anopin ja apen palvelemisineen (!) on myös iättömiä kaikuja. Kuten ikääntyvistä vanhemmistaan huolehtivan tyttären, sairasta lastaan hoitavan äidin, omaishoitajan arkea - eikö se ole juuri tuota, itsensä syrjään laittamista? Päivästä toiseen, aamusta toiseen. Keittiönkehä. (Olinhan itsekin omaishoitaja 9 vuoden ajan).
Paikoitellen hätkähdyttävän samaa jo 1700-luvulla kuin meidän aikanamme. Siksi esittelen teille: Ema Saikoo!
- Runot teoksesta Ema Saikoo: Tunteeni eivät ole tuhkaa, Basam Books, 2009.
Suomentanut ja toimittanut Kai Nieminen. Suomennos tehty kiinan- ja japaninkielisestä alkuteoksesta Shoomu ikoo 1 & 2.
- Kaikki valokuvat puolisoni eli rakkaan herraseni ottamia Jaappaninmaalla, ensimmäistä so. Ema Saikoon maalausta lukuunottamatta.
