Rotkon äärellä Rondassa

Kävimme Espanjanmatkallamme myös Rondan rotkokaupungissa. Suosittelen! 

Jos  matkaatte Andalusiaan, käykää ihmeessä myös Rondassa - se on vaikuttava kaupunki. Kaupungista tekee poikkeuksellisen, jopa maailmankuulun matkakohteen sen sijainti poikkeuksellisesti sata metriä korkean rotkon reunalla. 

Ronda on elämys, sopiva päivämatkakohde. (Eikä tämä ole maksettu matkailumainos ;)

Valkoiseksi kalkitut talot hallitsevat maisemaa - tai no, rotkohan sitä toki majesteetillisesti hallitsee - mutta sen päälle rakennettuna talojen valkoisuus näkyy kontrastina kauas.

 
Rondassa on kaikkea mitä voit kuvitella andalusialaiseen kaupunkiin - aitoespanjalaista tunnelmaa, kaunista nähtävää - ja vähän enemmänkin! Ronda on ollut niin espanjalaisten kuin ulkomaalaisten matkailijoiden suosiossa jo 1800-luvulta.

Tästä kaupungista löytyy myös maan vanhin härkätaisteluareena. Sen jätimme suosiolla väliin.

En edes tiedä, mikä on härkätaistelujen tilanne nykyään. Millaisinhan säädöksin niitä taistelukäytäntöjä hiljattain tarkennettiin (näin muistelen tapahtuneen vai olikohan se vain silmänlumetta) ...eläinten turhan ja ihan älyttömän kärsimyksen vähentämiseksi? Täytynee vielä googlesta selvittää, muuten olen hiukan huono espanjanmatkaaja. Yritän sivistyä, huomaattehan. Rentoutumisen ohella. Matkoillakin.

Härkätaisteluareenan alla toimii myös museo alan historiasta.

 

Upeat näköalat näin korkealta!

Miltähän tuntuisi vaikka oman keittiön ikkunan avatessa sata metriä suoraa pudotusta? Huh. 

Tai vielä pahempi olisi olla unissakävelijä asuen Rondassa, mahuuhuoneen iso seinänkorkuinen ikkuna auki... Mitä painajaista! Uskaltaisikohan silloin edes nukahtaa muuta kuin oma jalka sängynjalkaan kahlehdittuna. En minä ainakaan. 

Talot kun on rakennettu aivan kiinni kallion reunaan, rotkonseinämään. Kuin todisteena näistä arkipäivän tapaturmien ja kommellustenkin mahdollisuudesta, jonkun rondalaisparan pyykit oli tuuli napannut sievästi mukaansa; ripotellut ne taiteellisesti pitkin rotkon seinämää. Ja ehei, niitäpä et sieltä helpolla enää pelastaisikaan, et Dolce&Gabbanaa, et edes Chanelia... Garderobi uusiksi. 

Tästä muuten huomaatte, että minun painajaiseni, silloin kuin niitä näin (hhmm, ehkä tosiaan joskus teini-ikäisenä viimeksi? ja siitä on aikaa!) liittyivät usein putoamiseen. Juuri ennenkuin paiskaudun maahan, herään. Tuttua? Oj, onpa aikuisuudessa tämäkin hyvä puoli, jota en ole ennen tullut ajatelleeksikaan, että en tosiaan näe painajaisia. Paitsi joskus ihan hereillä ollessani. Vaikka ikävänhirmuisia paperitöitä tehdessä. Mutta niitä ei nyt lasketa...

Noniin. Sallittehan, takaisin Rondaan. Toki sinne päästäkseen, täytyy jaksaa ajella nuo mutkaiset, hidaskulkuiset vaaralliset vuoristotiet. Mutta kun varaa matkaan kärsivällisyyttä ja tarpeeksi aikaa ja kun rukoilee pahimmissa mutkissa ettei iso kuorma-auto tule vastaan täysillä, jarrut pettäneenä... niin selviää kyllä.  Ja varaa lapsille mukaan myös viihdykettä takapenkille, tai jos on yhtään pahoinvointiin taipuvaisuutta, niin ne lääkkeet -. Nämä mutkaiset tiet saavat nimittäin pään pyörälle melkeinpä aikuiseltakin. Ja aiheuttavat kanaemoefektin, näköjään.

Onneksi missään ei kerrottu meille ihasteleville turisteille, kuinka monta ihmistä mahtaa hypätä vuosittain rotkoon. (Sorry! Tämä suisidaalisten pohtiminen; ammatin tuomaa raskasmielisyyttä varmaan...)

Rotkon puolia toist puolt rotkoo yhdistävä Puente nuevo – uusi silta – on rakennettu 1700-luvulla. Tarina ei kerro miten sitä ennen pärjättiin.. eh?
Ja mitä sitä hyvää nimeä vaihtamaan, uutta uudemmaksi.

 


Taottuja rautaisia, koristeellisia ikkuna- ja parvekekoristeluja, toinen toistaan taidokkaampia kaakeleita talojen seinillä, katukiveyksiä, monenlaista nähtävää. Ja kuvattavaa.

 Voi, tässä muutama ylivalottunut kuva parempien puuttuessa. Vaikeat kuvausolosuhteet. Liikaa aurinkoa. Liikaa aurinkoa? Noup, ei suomalainen auringosta valita.

Rotkon pohjalla puro. Ja seinämät täynnä linnunpesiä.

Jatkuvaa turistien virtaa. Muutenhan kaupungissa asuukin vain n. 35 000 ihmistä. Kaupunki jaksaa olla ystävällinen turisteille. Onhan pakkokin.  Mutta ei nyt kyynisiä huomautuksia, pliis.

Jos haluat, lue lisää Rondasta tästä linkistä.

Satuimme paikalle ikuistamaan erään romanttisen espanjalaisen hääajelun:

 


 

Ah, miten romanttista ja iloisia ilmeitä! No sulhanen on kenties hiukan vielä jäässä, mutta eivätkös he aina ole ;) enemmän tai vähemmän. Hih. Tuo on hymy. Hillitty ja arvonsa tunteva sellainen.

Onnea ja rakkautta matkaanne!

 Häät tuovat toki mieleen onnen - ja kodin. Ovet näihin rondalaisiin koteihin olivatkin todella kauniita, koristeellisia. Muutamia kuvia niistäkin:

Tämä hotellin oviaukko oli niin kaunis, että oli ihan pakko kuvata sekin.

Tervetuloa!

Tuuli ehti tuivertaa hiukset takkuun. Vaan olipa ihana ilta!

 Sillä aikaa kun söimme, ilta ehti kaupunkiin... Tällä kertaa söinkin rauhassa unohtaen kuvaamiset tykkänään. Parempi onkin, ettei blogin lukijoille tule aina nälkä houkuttelevia ruokakuvia katsellessa. Eikös?

 

Voi, tämä liike oli jo kiinni ja mekkoset jäivät ostamatta. Olisivat olleet minun makuuni. Ja alessa. Huokaus. Tosin on tunnustettava, että sieltä aiemmasta vintage-liikkeestä Marbellassa tarttui sittemmin mukaan monenlaista. Olihan sinne palattava vielä... ;)

Voi, tahtoo takaisin! niin lämpimät illat ja letkeä tunnelma. Sitäpaitsi, aitoa flamenco-tanssia olisin vielä halunnut livenä nähdä. Se jäi väliin tältä matkalta. Sääli. Mutta kaikkea ei ehdi, näin lapsiperheenä liikkuessa. 

Heipähei taas tältä erää, Krissen matkassa - ja terkkuja! (niitähän on aina ihan pakko lähetellä...vaikka vaan naapuristakin.)

No niin, sarjassamme satiiriset matkakertomukset päätän nyt raporttini Rondasta tähän.

Mukavaa tulevaa perjantaita ja heinäkuun helteitä, toivottelen!