tiistai 25. huhtikuuta 2017

The poems of the day & OOTD

 Takatalvi!

Tänään paleleva ihminen kasaa tänne vain runon, kaksi. 

Huijaa itseään keltaisella värillä: Kyllä se kesä sieltä vielä tulee! Auringonvärisen jakun mukana.  Outfit of the day: Aurinko?


VAIHTO

Kevään merkit eivät ole tatuointeja vaan hutaistut
tussisydämet pysäkillä ja takatalvi kohmeisine näppeineen
suttaa niistä pääkallot

Mozi, kiinalainen filosofi, väittää että rakkaus ratkaisee
yksityiselämän ja hallinnon ongelmat 
kaikki ymmärrämme

bussissa nyt kun vauhti hidastuu
ovet avautuvat Jungin arkkityypeille
viisas vanha nainen, varjo ja sankari
nousevat sisään 
vievät vapaat paikat

uuden kuljettajan nyökkäys 
ovet sulkeutuvat sihisten
Kuka täällä ymmärtäisi kaikkea? 
                             
 
 Meikit ja menoksi! -

 Toppatakki ja talvirenkaat? Toista vaihtoehtoa näistä sentään enää ei.

 Kyllä tällä tarkeni.

Kuopuksen tämäniltainen asu. <3 Koska synttärijuhlakutsu!
 Huomaa myös päätön Marilyn taustalla, sorry! Joskus toiste julkaisen vielä tuon kuuluisan päänkin. Ok?



Aurinko tilauksessa - myös kuopuksen asussa!

284
Kesken kaiken kirjoitettu

Ystävät lännestä ja idästä pitävät yhteyttä, he eivät ole vieraantuneet minusta; 
vanhuuttani olen laiskistunut, 
vastaamatta jääneitä kirjeitä kertyi korkea pino. 
Viimein sain vastanneeksi melkoisen monelle: join kupillisen tämänkeväistä sakkaista viiniä,
ja mieleni tuntui huojentuvan.  

- Ema Saikoo, Tunteeni eivät ole tuhkaa (1787-1861)

Niin, 1800 luvulla kirjeet ja meidän aikamme vastaamattomat s-spostit! Mutta sama huojennus, sama iltaviinikin, ehkä?

 Koiranilma! Sohvi -koira ei palellut lenkillä, eihän se. Mennä touhotti vaan eteenpäin. Sinne minne kuono näytti ja tuoksut houkuttivat. Ihan hyvä elämänasenne, tämä Luojanluoman. 


"Yksi minulla vielä olisi:
että oltaisiin hiljaa paikallaan ja sataisi."

- Kai Nieminen (Syntymästä, 1973)

torstai 20. huhtikuuta 2017

Lapsuus, muistot, musiikki


Iloinen tyttö 

"Olen polvella isän istuja,
olen äitini tunttarulla,
olen mummun muru,
eikä haita suru,
niin ihmeen hauskaa on mulla."

 - Immi Hellen


Aina huhtikuussa minulle käy niin, että muistelen enemmän isääni. Lapsuuttani. Kaipaan jotain ja jonnekin - kuin taas jonkun turvallisen suuren ja luotettavan syliin. Niin, isäni polvelle.
Huhtikuuta se oli silloin kun isäni äkisti kuoli sydänkohtaukseen. Minä 11vuotta, lapsuuden loppu. Aika ennen ja jälkeen.

Olen kirjoittanut isälleni tämän runon:


muisto

nuken
amputoitu
käsi
valuu
menneisyyden
sahanpurua
jossa
yhä vielä
aistin
isäni
tuoksun
ja laulun
aikana jolloin
totuus

- se yksinkertaisinkin

tuntui
vielä
todelta

ja
mikäs
sen
mainiompaa:

puuseppää
aina
tarvittiin!

- Kristiina Kartano





Piano


Softly, in the dusk, a woman is singing to me;
Taking me back down the vista of years, till I see
A child sitting under the piano, in the boom of the tingling strings
And pressing the small, poised feet of a mother who smiles as she sings.

In spite of myself, the insidious mastery of song
Betrays me back, till the heart of me weeps to belong
To the old Sunday evenings at home, with winter outside
And hymns in the cosy parlour, the tinkling piano our guide.

So now it is vain for the singer to burst into clamour
With the great black piano appassionato. The glamour
Of childish days is upon me, my manhood is cast
Down in the flood of remembrance, I weep like a child for the past. 



Kuva: Pinterest 
Runoilija: Immi Hellenistä voit lukea lisää täältä
Perhettä ja sukua: Isäni isoveljestä Paavosta on osa elämäntarinaansa kerrottuna hienossa dokumenttielokuvassa Sodan murtamat, 2016. Tässä kuvassa, klik on nimittäin kovasti isäni näköinen mies - mutta veljpoikahan se <3!



 Annetaan musiikin ja kauniiden muistojen hoitaa!