torstai 8. elokuuta 2013

Lempeät letunpaistajat


Kesämökillä,

kun kesä ja jonkin selittämättömän lempeä läsnäolo hoitaa ihmistä:







 




 

 HAAVE

Tulla lujaksi,
pysyä pehmeänä.
Siinä on haavetta
kylliksi yhdelle elämälle!

Tommy Tabermann 
(Maa: runoja matkalle epätoivon tuolle puolen, 1987)








 Järveen sataa.
Elää hetken 
kaunis ja hyvä.

Joni Pyysalo
(Jätän tämän pimeän kalustamatta, 2001)


 


Aina välillä sen meinaa muka-kiireissään unohtaa, miten hyviä letut ovat. Niistä tulee hyvä mieli. Niin lapsille kuin vanhuksillekin.  Ja meille tärkeileville, työikäisille varsinkin. 

Monet elämän parhaat ilot ovatkin yksinkertaisia. Kuten tämä. Mietihän, tarvitaan vain jauhoja, kananmunia jos niitäkään, ripaus öljyä, maitoa. (Suolaa, sokeria maun mukaan.) Hilloa tai marjoja tietenkin myös. Kukkurakaupalla, mieluiten. Kuten tuolla mökillä omalta pihalta poimittuja mansikoita, mustikoita, vadelmia. 

Ja paistamiseen taitoa, kärsivällisyyttä. Aikaa. Hiukan hellyyttäkin ehkä - semmoista kuin näissä kuvissani.

Namm!
Herkullista.


Saumaton yhteistyö, vuosien myötä kypsynyt



Kiitos, letunpaistajat.




Ja minne ikinä menemme, aika löytää meidät
ja kertoo samaa vanhaa tarinaa. Me tunnemme,
koemme, elämme sen pois

kunnes huominen on uusi puhdas sivu

jonkin vieraan muistin kirjassa.

                 Aki Salmela
                 Leikitään kotia, 2005



Toivotan teillekin ihania kesäisiä lettukestejä, hyvää mieltä ja paljon lempeää seuraa! 






2 kommenttia:

Eduskuntavaaliehdokas 2019 kirjoittaa motolla:

"Life is like a box of chocolates.
You never know what you´re gonna get."
- Mom of Forrest Gump, appered in the film 1994

Kommentit, ideat, yhteistyö s-postiin tallessamaailma@gmail.com