perjantai 3. toukokuuta 2013

Pallo hallussa?


Ihailen...





- henkistä notkeutta
- pienipalkkaisia yksinhuoltajia
- Unicefin hyväntahdon lähettiläs Audrey Hepburnia 
Kyllä, tiedän että hän menehtyi syöpään jo vuosia sitten ja kyllä, tiedän, että hän oli myös upea näyttelijätär, aikansa kaunotar ja muoti-ikoni ja kyllä, minusta kauneimmat kuvat hänestä olivat silti ne, joissa hän hauraana vielä syövän loppuvaiheessa jakoi apuaan ja huomiota kehitysmaiden kärsiville lapsille pakolaisleireillä -. 
Ja tiesittekö muuten, ettei hän koskaan itse edes pitänyt itseään kauniina - hämmästyttävää! ja hm, toisaalta niin meille naisille tyypillistä, eh. (Viimeksi mainitun kertoo hänen poikansa toukokuun Vanity Fair  -lehdessä) 
- selviytyjiä
- kehitysvammaisten kouluavustajia (yleensä)
- vilpittömyyttä, rehellisyyttä
- Helene Schjerfbeckiä (vaikka hänen nimensä oikeinkirjoitus täytyykin aina googlettaa)
- aikalailla myös Tuula Tammista ja Jari Sinkkosta (jollei mikään kello nyt kilahda, suosittelen googlausta teillekin tällä kohtaa)
- suurta joukkoa kuolleita kirjailijoita, hmm, ehkä sentään muutamaa aikalaistammekin! 
mutta entisaikain elävien ihailtujen listasta tulisi vääjäämättä pidempi
- ?


Enkö ihaile useampaa elossa olevaa?
Eikö useampi ihminen ansaitse ihailuani tänään, tässä ja nyt?

Mitä se kertoo maailmasta, jossa elämme.
Tai minusta.
Haluaisin ihailla.

Pitää arvossa. 
Katsoa kohti, tai jopa ylöspäin - inspiroituen. Itsekin voimaa heidän esimerkistään saaden.

Huomaan toki arvostavani monenkin ihmisen joitakin hienoimpia piirteitä ja ominaisuuksia - kyllä. Mutta kovin harvaa suorastaan vahvasti ihailen. 

Eikö hyvistä, esimerkillisistä ihmisistä enää kerrota? Kunnon miehistä ja naisista?
Miksi en löydä heitä ?
Vai eikö heitä enää ole?


Ei, huomaan kun tässä tarkemmin mietin, että ihailenhan minä sentään (onneksi!) vielä:

- ainakin Kalle Könkkölää (Suosittelen kirjaansa Huoneekseni tuli maailma
ja samantien huomautan, etten ole minkään puolueen jäsen - mutta Kalle saa ihailuni vammaispolitiikan ja globaalin vastuunkantamisensa tähden. Hengityskoneen ja pyörätuolin kera Afrikkaan ja taas takaisin! - pallo hallussa! Koko pallon ympäri moneen kertaan; maailman moninkertaisesti murjomia auttamassa. Kalle jaksaa. Vaikka monia meitä tervejalkaisia, kevytkeuhkoisiakin hirvittävät nuo Afrikan matkustusolosuhteet (been there, done that! auttaen vammaisia lapsia kehitysmaaolosuhteissa)
ja viimeistään se lohduton todellisuus, mikä siellä odottaa. 

Totta kyllä, asioita voi ja niitä tulee muuttaa! Kaikkialla.
Ensin yhden ihmisen. Sitten seuraavan.

Ketä Sinä ihailet?





Erilaisiksi käsikirjoitetut elämät

voisi toimia otsikkona 
kun vertaan
kuvasarjaa vammaisesta lapsestani
 ´pallo hallussaan`

pikkuveljeen, taitavaan ja tomeraan 
tavalliseen
- terveeseen

tiedättekö miltä tuntuu
kun
isoveli
onkin yhtäkkiä se pienempi veli 

vammainen

taidoiltaan 

välillä 
tai aina
vuorollaan

pallo kulkee ohitse 
huti
huti 
lopulta osuma!

- silti jotenkin niin
leijonamieli
sydämeltään
ainakin,

täysillä mukana!

antaa pois pallot
sille joka vain osaa pyytää
ja pikkuvelihän osaa,
- kaikki elämänsä pallot
omat, ne
rakkaimmatkin!

liian tuttu tunne:

eikö kukaan heitä palloa takaisin hänelle?
pojalle, 
vammaiselleni
jolle se kuuluu!
jo
elämänsä alusta asti







Isoveli, Pikkuveli ja pallo


Mukavaa keväistä viikonloppua!



2 kommenttia:

  1. Ihana runo! Ja mikä kuvasarja siinä rinnalla, loppuhuipennuksenaan veljekset palloilemassa! Kiitos:)
    t: Kiljusen Äippä

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustuksesta, Kiljusen Äippä! Kuulumisiin, tapaamisiin täällä blogistaniassa! :) Krisse

    VastaaPoista

Kommentteja, ideoita, yhteistyötä? s-postiin tallessamaailma@gmail.com