lainaan muutamia minulle tärkeitä runoilijoita.
Annathan tunnelman viedä! Viivähdä heti runomaailman viisaudessa. Sen rehellisessä, tosiasioita silmiin katsovassa rohkeudessa.
Lempeydessäkin, lopulta.
Kuin lasin takaa me katsomme toisten ihmisten elämää. Monesti yltämättä aivan kosketukseen asti.
Sade, kastele maan haljenneet huulet
viljan lempeäksi hymyksi
Sade, älä yllätä koditonta
lehdettömän puun tiellä
Sade, älä hukuta riisiä tyhjiksi kupeiksi
Sade, pese sokeiden silmistä unien imelä
Sade, kastele hyökkääjien aseista ruuti
Sade, pese mullasta iäksi veri
Sade, ojenna kätesi ruusuille ja siemeniä suuteleville
Sade, aivan kuin joku itkisi
ilosta
- Tommy Tabermann
JOTKUT IHMISET
(Jacys ludzie)
Jotkut ihmiset joitakin ihmisiä paossa.
Jossain maassa auringon
ja joidenkin pilvien alla.
He jättivät jälkeensä kaiken,
vasta kylvetyt pellot, joitakin kanoja ja koiria,
ja peilejä joista juuri nyt heijastuu tuli.
Selässään he kantoivat leilejä ja kääröjä
mitä tyhjempiä, sitä raskaampia.
Joku pysähtyy ääneti tien oheen,
joku riistää leivän toiselta pakenijalta
ja joku toinen ravistelee kuolevaa lasta.
Heidän edessään on jokin alati harhaan johtava tie,
jälleen kerran väärä silta,
joka johtaa yli oudosti punertavan joen.
Ympärillä kaikuvat laukausten äänet, joskus lähempänä,
joskus kauempana,
ylhäällä kaartelee lentokone.
Jonkinlainen näkymättömyys olisi tarpeen,
jonkinlainen kivimäisyys,
tai pikemminkin olemattomuus
tietyn lyhyen tai tietyn pidemmän ajan kestävä.
Jotain muutakin tapahtuu vielä, mutta missä ja mitä.
Joku tulee heitä vastaan, mutta milloin, kuka,
ja millaisessa hahmossa ja missä aikeissa.
Jos vastaantulija saa itse valita,
hän ei ehkä halua olla vihollinen
vaan antaa pakenijoiden elää jonkinlaista elämää.
- Wislawa Szymborska
Nobel-palkittu puolalainen runoilija,
mm. kokoelmassa Sata Szymborskaa.
Some People
Some people flee some other people.
In some country under a sun
and some clouds.
They abandon something like all they’ve got,
sown fields, some chickens, dogs,
mirrors in which fire now preens.
Their shoulders bear pitchers and bundles.
The emptier they get, the heavier they grow.
What happens quietly: someone’s dropping from exhaustion.
What happens loudly: someone’s bread is ripped away,
someone tries to shake a limp child back to life.
In some country under a sun
and some clouds.
They abandon something like all they’ve got,
sown fields, some chickens, dogs,
mirrors in which fire now preens.
Their shoulders bear pitchers and bundles.
The emptier they get, the heavier they grow.
What happens quietly: someone’s dropping from exhaustion.
What happens loudly: someone’s bread is ripped away,
someone tries to shake a limp child back to life.
Always another wrong road ahead of them,
always another wrong bridge
across another oddly reddish river.
Around them, some gunshots, now nearer, now farther away,
above them a plane sort of circles.
Some invisibility would come in handy,
some grayish stoniness,
or, better yet, some nonexistence
for a shorter or a longer while.
Something else will happen, only where and what.
Someone will come at them, only when and who,
in how many shapes, with what intentions.
If he has a choice,
maybe he won’t be the enemy
and will let them live some sort of life.
—Translated by Stanislaw Baranczak and Clare Cavanagh.
This poem appeared in the December 30, 1996 issue of the magazine.
always another wrong bridge
across another oddly reddish river.
Around them, some gunshots, now nearer, now farther away,
above them a plane sort of circles.
Some invisibility would come in handy,
some grayish stoniness,
or, better yet, some nonexistence
for a shorter or a longer while.
Something else will happen, only where and what.
Someone will come at them, only when and who,
in how many shapes, with what intentions.
If he has a choice,
maybe he won’t be the enemy
and will let them live some sort of life.
—Translated by Stanislaw Baranczak and Clare Cavanagh.
This poem appeared in the December 30, 1996 issue of the magazine.
Lisätietoa runoilija Wislawasta löydät täältä. More info about Wislawa, you will find here and here.
Tie tulkoon vastaasi ystävänä.
Valaiskoon aurinko kasvojasi.
Vahvistakoon tuuli selkääsi
ja sade ympärilläsi juottakoon vainioita.
Ja siihen saakka, kunnes
taas tapaamme toisemme,
pitäköön hyvä Jumala sinua
kädessään.
– Vanha rukous Irlannista
Hyvyyttä ei voi haudata
Satakertaisesti se kokee
ylösnousemuksen
Rakkautta
ei voi tappaa
Tuhatkertaisesti se valloittaa
maailman
Elämän rohkeutta
ei voi sammuttaa
Miljoonat kerrat se nostaa katseen
Häneen jonka rakkaus
hyvyys
elämän rohkeus
siunaa sinut matkaan
jokaisena elämäsi päivänä – Anja Porio
Kulkija väsyy,
polku kestää.
Matkaajat vaihtuvat.
Tie pysyy.– Erkki Leminen
*Aivan kuin joku itkisi on Tommy Tabermannin runokokoelma vuodelta 1974.
Valaiskoon aurinko kasvojasi.
Vahvistakoon tuuli selkääsi
ja sade ympärilläsi juottakoon vainioita.
Ja siihen saakka, kunnes
taas tapaamme toisemme,
pitäköön hyvä Jumala sinua
kädessään.
– Vanha rukous Irlannista
Hyvyyttä ei voi haudata
Satakertaisesti se kokee
ylösnousemuksen
Rakkautta
ei voi tappaa
Tuhatkertaisesti se valloittaa
maailman
Elämän rohkeutta
ei voi sammuttaa
Miljoonat kerrat se nostaa katseen
Häneen jonka rakkaus
hyvyys
elämän rohkeus
siunaa sinut matkaan
jokaisena elämäsi päivänä – Anja Porio
Kulkija väsyy,
polku kestää.
Matkaajat vaihtuvat.
Tie pysyy.– Erkki Leminen
*Aivan kuin joku itkisi on Tommy Tabermannin runokokoelma vuodelta 1974.
Kuvat oli melkein koskettavimmat koko postuksessa (sinun kuvasi), niistä löysin eniten runoutta tällä kertaa. Tosin yksi asia nousi esiin runoista ja se oli 'jonkinlainen olemattomuus' , voi voi miten kaipaankaan sitä... NYT! Hyvää tulevaa viikkoa. Lupaan käyttää jatkossa nimimerkkiä, kunhan keksin sellaisen...
VastaaPoistaHei anonyymi, kiitos kommentista! No jopas, tosiaan kiitän. Ja kyllä, jonkinlainen olemattomuus olisi tarpeen, liian vaarallisissa/ raskaissa olosuhteissa. Siksi kai Harry Potterillakin on se näkymättömyys -viittansa... :) Olisipa kätevä aika ajoin. Samoin, hyvää viikkoa itsellesikin!
VastaaPoista