Aloitan uudestaan.
Blogini kesäloma venähti pitkäksi. Olipa haipakkaa - ja blogi sitä hiljaisempi, mitä enemmän muuta tapahtuu elämässä. Ainakin minulla asia on näinpäin, kun en ole sellainen nopea raportointi, poikki ja pinoon -tyyppinen kirjoittaja.
Tarvitsin taukoni.
Toivon myös, että aiempaa enemmän saisin kontaktin Teihin lukijoihin - jos ja kun teitä siellä ruudun toisella puolella on ;)
Moni sanoo lukevansa hiljaa nyökytellen. Toki lukijalaskuri myös kasvaa tasaisesti.
Mutta ilahdun aina suuresti kun joku heittää rivin tai pari.
Mitäpä teille kuuluu?
Syksyn kaunista haikeutta. Jälleen olemme tässä.
"Mitä pitemmälle aika kuluu (-),
sitä vähemmän puhun keväästä, enemmän syksystä: ohuet
helmiset aamut ja koivujen grafiikka,
niissä on arkaa lohdutusta. (-)"
Ote kokoelmasta
Rakel Liehu: Minä hengitän sinulle
Montaa sanaa ei aina tarvita. Tullakseen kohdatuksi hoitavin ajatuksin, miettein. Kuin hellityksi? Kevennetyksi ainakin.
Kirjoittelen taas kuulumisiani hiukan tiheämmin (kuinka usein, sen vain aika näyttää).
Yritän myös jatkossa aina sunnuntaita kohti käydessä sanoa jotain hm... kaunista, hengittävää, hengellistäkin. Se on ollut jo aiemmin hieno, ylevä ;) tavoitteeni blogin suhteen mutten ole siihen useinkaan pystynyt saati ehtinyt. Josko jatkossa?
Itse ainakin tarvitsen kauniita, rohkaisevia ajatuksia. Ihan jo sen vuoksi.
Tiesittekö muuten, että jo keskiajalla kirjastoja kutsuttiin nimellä "sielun apteekki".
Sieltä tahdon ammentaa - sanojen ja kuvien kirjastosta.
Pirteitä syyspäiviä!
Krisse
Kiitos kysymästä. Nyt syksyn tullen on vähän alakuloa ilmassa. Ehkä nyt on aikaa surra, suremattomia suruja. Tiedä sitä sitten. Ai niin, onhan sitä rakkauttakin ilmassa. Rakkauteen yleensä liittyy myös huolta... Myönnän... murehdin. Ehkä turhaan. Voiko murehtia turhaan? Onko murehtimisella joku suurempi funktio jos suree toisten kanssa, toisten suruja, vaikka omissakin olisi tekemistä!? Näitä mietin. Iloa tuottaa oma tutkimustyö ja mielenkiintoinen aihe. Aihe, joka vie jonnekkin tosi kauas menneisyyteen. Kiintoisaa.
VastaaPoistaPs. Kiinnostaisi lukea ensi sunnuntain aiheesta Kristityn vapaus täältä blogistasi. Ja kiva(!) kun palasit taas :-)
VastaaPoistaJoo, meinaa tuohon rakkauteen ja välittämiseen tuppautua joukkoon se menettämisen huoli tai muu, turhankin helposti. Kun osaisi elää lapsen lailla iloisesti nyt-hetkeä! Tarttua iloon ja omistaa se täysillä itselleen. siinäpä opettelemisista. Hetkeittäin sen jo osaakin! Vaan, iloa ja väriä toivottelen, vahvanrohkeaa syksyn ruskaa sinullekin! Kiitos mietteistäsi. Kuulumisiin :)
Poista