perjantai 13. kesäkuuta 2014

Punainen hattu



Punainen hattu. 

Ihan vastustamaton! Ostin sen L´Isle -sur-la-Sorguen antiikkimarkkinoilta. (Josta viime postauksen kuviakin oli otettu). Ei kovin käytännöllinen - tuulessa tuo kaunis hattunen lentää kutreilta vauhdilla. Juoksen perässä. 

Onneksi rakas tytär lupasi tuoda koti-Suomeen unohtuneen wanhan tutun luottohattuni! Lennähtää perässä. Hih, ei toki hatun vuoksi - hän kun vasta kiireiltään ehtii lomille. Ennen olikin niin, että äitinä paikkailin hänen unohduksiaan; toin perässä tavaraa jos jonkinlaista. Päiväkotiin, koulun urheilutunnille, yökyläilyihin ja sitä rataa. Vuosien ajan. Te tiedätte. Nyt onkin jo toisinpäin.



Eikä kai siksi, että olisin tullut ihan niin vanhaksi...?

Mutta on se hassua ajatella, että oma tytär onkin jo parikymppinen! En osaa lakata ihmettelemästä, minne ne vuodet vierivät. Aika juoksee kulkuaan.


  Minulle on suurta rikkautta olla äitinä jo parikymppiselle, ja vasta hellitylle kuopukselle; 3-vuotiaalle. Ja näille kaikille hassulaisille siltä välitä, tietysti! Mutta kun skaala on näin laaja, osaa asioihin jo suhtautua. Rennosti. Ymmärtäväisesti. Melkein aina.
(tjaa-a, tuleekohan tästä nyt sanomista jälkeenpäin). No itse ainakin tunnistan oman kehitykseni vanhemmuudessa.

Toki on niitä hetkiä, kun tajuaa kysellä, enkö ole vieläkään oppinut mitään. Enemmän kuitenkin jo niitä hetkiä kun vain nauttiii osastaan. 
Äidillisyys on vahva tunne. Vahvinta maailmassa?


Kauneinta maailmassa?

Käytän joskus kastepuheessa lainauksena tätä kaunista wanhaa suomalaista sananlaskua -  runoksikin sitä kai voisi sanoa:

"Paras tuoksu maailmassa - leivän tuoksu, 
paras maku - suolan maku,
paras rakkaus - lapsen rakkaus."



Suolan makukaan ei ole hetken silmänräpäys jotain helppoa ja liian makeaa, pian äiteläksi muuttuvaa. Vaan pysyvämpää, uskollisempaa, rehellisempää. Vahvaa. 

Lasten eteen täytyy nähdä vaivaa ja puurtaa. Rakkautta!





Heti kun lapsi on lähtenyt huoneesta, sikin sokin lojuvat lelut muuttuvat hellyttäviksi. —  Ralph Waldo Emerson


  
Runossa Punainen hattu osataan kuvata kauniisti vanhemmuuden tuntoja. 
Elämän ohikiitävää vauhtia, rakkauden jakamista. Yhteisiä hetkiä. Ne kantavat. 
Niin lasta kuin vanhempaakin. Eteenpäin! Sydämessä pakahduttavankauniit tunteet. Lapsen lämpö sylissä yhä tuntuen.



The Red Hat

It started before Christmas. 

Now our son
officially walks to school alone.
Semi-alone, it's accurate to say:
I or his father track him on the way.
He walks up on the east side of West End,
we walk on the west side. Glances can extend
(and do) across the street; not eye contact.
Already ties are feelings and not fact.
Straus Park is where these parallel paths part;
he goes alone from there. The watcher's heart
stretches, elastic in its love and fear,
toward him as we see him disappear,
striding briskly. Where two weeks ago,
holding a hand, he'd dawdle, dreamy, slow,
he now is hustled forward by the pull
of something far more powerful than school.

The mornings we turn back to are no more
than forty minutes longer than before,
but they feel vastly different-flimsy, strange,
wavering in the eddies of this change,
empty, unanchored, perilously light
since the red hat vanished from our sight.


  - Rachel Hadas (born 1948)


Paljon pehmeitä ja leppoisia sylihetkiä 
teidänkin kesään!


mekko: Mim; Ranskasta
kengät: Pedro Miralles/Stockmann
vyö: eeen muista, Zara?/ Marbella
hattu: antiikkimarkkinat/Ranska

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja, ideoita, yhteistyötä? s-postiin tallessamaailma@gmail.com