Juhannuksen Yötunnelma

Juhannuskukkia ja koppakuoriaisia kuvissa. Tai lie mitä Ranskanmaan vastaavia ötököitä ;) Vihreällä värillä, juu, kukkiin sointuen.

Tämä Juhannusaatto on kulunut lämpimän uima-altaan ääressä leppoistellen. Ja grillaillen kanaa, kesäkurpitsaa, munakoisoa sun muuta. Toki raikasta salaattia kyytipoikana. Viiniä. Ja (nakki)makkaraa! Minne sitä suomalainen perinteistään pääsisi. 

Suomeen on sukulaisiin soiteltu juhannusta toivotellen. Facebookista kurkittu monenlaisia menuita ja ystävien juhannuksia siellä kotimaassa. 

Illalla tustustuimme suurensuurella (suurperhe)joukollamme läheiseen Lourmarinin linnaan. Kulttuurijuhannus? Siitä postausta myöhemmin. - Juhannushäät  ovat näköjään täällä Ranskassa ihan osuva ajankohta tuollekin juhlalle. Näet, kauniilla linnanpihalla näimme romanttista tunnelmaa, sateenkaaren väreissä... Puutarhassa iloisenranskalainen puheensorina ja kauneimpiinsa pukeutuneita ihmisiä. Ja huomiselle oli toinenkin hääpari jo ripustanut omia koristelujaan puihin, kieltotekstein ettei saisi koskea-.  Ei toki. Mutta katsoa sai.  Ja koristukset kauniiksi todeta. Kuten koko puutarha.

Romanttista aikaa tämä juhannus.

Tässä kuitenkin talolta pieni pirteä sammakko-ystäväinen. Sai ystävällisesti kylpyammeen kuopuksen hoitamana kotiin asti toimitettuna ;) Siitäpä tuo sammakkoinen loihe loikkimahan, virkistäydyttyään vedessä ensin mielellään.

Sulhojen, prinssien ja sammakoiden suudelmien aikaa, sitähän tämä on. Juhannuksen taikaa?

Niin, nuoret neitoset keräilevät kukkia - jos tarkenevat - tänä yönä. Suomessa ainakaan?
Näin olen uutisia ja säätietoja tulkinnut tällä kertaa... Onneksi näin suurperheellisen ei enää tarvitse keräillä sen seitsemän sortin kukkaa tyynynsä alle. Mistään syystä. Nuo kuvatut kukat riittävät tällä ikää. Hih.


Ihanaa Juhannusta kaikille!  
Toivottelen suomalaisten yhden rakastetuimman runon sanoin. Siispä, tässä teille vielä Eino Leinon kauniinherkkä Nocturne (suom. Yöunnelma):




Alkuperäistä Nocturnen käsikirjoitusta säilytetään Suomen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kokoelmissa. Alkuperäinen versio ja painettu versio poikkeavat toisistaan. Kuva: SKS.




Vaan kyllä, kylläpä vaan se kotimaan Juhannus on koskettavan kaunis. Lyhyt kuin lapsella paita - kaunis Suomen kesä! Se hiipii vaan kummasti mieleen - näköjään täällä kauempanakin.

NOCTURNE

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
omani on Hiiden vuoren kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.                                                           - 3.7.1903 Eino Leino 


 Vesa-Matti Loirin laulamana (tästä linkistä), oih!

Zoo La Barben - eli sarvikuonojen maassa

 Lapsiperhepäivä eläintarhassa. Kerran vuodessa Korkeasaarihan on lasten kanssa suorastaan pakollinen, ja Lintsi sun muut vastaavat kohteet.

Jospa tänä vuonna selviäisi tällä; Ranskanmaan eläintarhalla tähän kiintiöön. Katsotaan.
Zoo la Barben tai www.parczoologiquedelabarben.com

 Isoveli ja pikkuveli.

 

Okei, olihan se aikuistenkin mielestä kivaa nähdä eksoottisia eläimiä...! Vähän erilaisia kuin kotimaassa. Myönnetään. Lämmin sääkin suosi meitä. 

Eläimet silti esittäytyivät kiitettävästi, auringonpaahteesta huolimatta. Satuimme hyvään aikaan päivästä? Tahi, voipi olla että nämä lämpöiset maan asukit eivät vähästä kuumuudesta edes hätkähdä. Piiloon asti ainakaan. Ehkä karkaavat vain kylmää?

Kirahvi ja rrrriikinkukko. 

Voihan strutsinmunat! Äiti paapoi hellästi tulevia poikasiaan ;)

Eläimellistä menoa, muutoin. Hmm, joo paitsi onhan tuo äidillisyys yhteistä sekä inhimillisille että eläimellisille otuksille, eikös! Kaikille Luojanluomille.

Mutta on ne (nyky)lapset aika tiedostavia ja luonnonoikeudet tuntevia. Miettivät sivulausessa sitäkin, onko oikein, että eläimiä pidetään vankeina ihmisten katseltavina..?
Puolensa ja puolensa asioilla varmaan.

Virtahepo on kuulkaa läheltä katsoen tosi massiivinen otus. 

Tuli vaan kiire karkuun kera pienten kiljaisujen, kun tämä yksilö alkoi sotkea vimmatusti hännällään meitä katsojia kohti - niin, arvatkaapa vain mitä! Jotain hajupommiin verrattavaa, sanoisinko. Luontofilmien efektit alkoivat tulla liiankin kohti. Hajun kera. Ei kiitos. Pelastauduimme viime hetkellä. Heh. Nyt jo naurattaa.

No, sitäkin massiivisempi oli tämä rötkäle. Huh. Kavereineen kaikkineen.
Vaarallinen livenä kyllä, voin kuvitella. Tuollainen kun tulee kohti, siinä on jo melkoinen kiirus pois alta. 

Sarvikuonojen maassa.

Vaan jälleen sitä äidin hellyyttä! Kaunista.

Niin paljon on eläin ihmistä viisaampi, että se ei ota enempää kuin tarvitsee. Ihminen ei edes tiedä, mitä tarvitsee.  
                       - Demokritos

Lisää tästä antiikin filosofista täältä.

Iloisia kesähetkiä täällä blogissa piipahtaneille!

Punainen hattu

Punainen hattu. 

Ihan vastustamaton! Ostin sen L´Isle -sur-la-Sorguen antiikkimarkkinoilta. (Josta viime postauksen kuviakin oli otettu). Ei kovin käytännöllinen - tuulessa tuo kaunis hattunen lentää kutreilta vauhdilla. Juoksen perässä. 

Onneksi rakas tytär lupasi tuoda koti-Suomeen unohtuneen wanhan tutun luottohattuni! Lennähtää perässä. Hih, ei toki hatun vuoksi - hän kun vasta kiireiltään ehtii lomille. Ennen olikin niin, että äitinä paikkailin hänen unohduksiaan; toin perässä tavaraa jos jonkinlaista. Päiväkotiin, koulun urheilutunnille, yökyläilyihin ja sitä rataa. Vuosien ajan. Te tiedätte. Nyt onkin jo toisinpäin.

Eikä kai siksi, että olisin tullut ihan niin vanhaksi...?

Mutta on se hassua ajatella, että oma tytär onkin jo parikymppinen! En osaa lakata ihmettelemästä, minne ne vuodet vierivät. Aika juoksee kulkuaan.

  Minulle on suurta rikkautta olla äitinä jo parikymppiselle, ja vasta hellitylle kuopukselle; 3-vuotiaalle. Ja näille kaikille hassulaisille siltä välitä, tietysti! Mutta kun skaala on näin laaja, osaa asioihin jo suhtautua. Rennosti. Ymmärtäväisesti. Melkein aina.
(tjaa-a, tuleekohan tästä nyt sanomista jälkeenpäin). No itse ainakin tunnistan oman kehitykseni vanhemmuudessa.

Toki on niitä hetkiä, kun tajuaa kysellä, enkö ole vieläkään oppinut mitään. Enemmän kuitenkin jo niitä hetkiä kun vain nauttiii osastaan. 
Äidillisyys on vahva tunne. Vahvinta maailmassa?

Kauneinta maailmassa?

Käytän joskus kastepuheessa lainauksena tätä kaunista wanhaa suomalaista sananlaskua -  runoksikin sitä kai voisi sanoa:

"Paras tuoksu maailmassa - leivän tuoksu, 
paras maku - suolan maku,
paras rakkaus - lapsen rakkaus."

Suolan makukaan ei ole hetken silmänräpäys jotain helppoa ja liian makeaa, pian äiteläksi muuttuvaa. Vaan pysyvämpää, uskollisempaa, rehellisempää. Vahvaa. 

Lasten eteen täytyy nähdä vaivaa ja puurtaa. Rakkautta!

Heti kun lapsi on lähtenyt huoneesta, sikin sokin lojuvat lelut muuttuvat hellyttäviksi. —  Ralph Waldo Emerson

  
Runossa Punainen hattu osataan kuvata kauniisti vanhemmuuden tuntoja. 
Elämän ohikiitävää vauhtia, rakkauden jakamista. Yhteisiä hetkiä. Ne kantavat. 
Niin lasta kuin vanhempaakin. Eteenpäin! Sydämessä pakahduttavankauniit tunteet. Lapsen lämpö sylissä yhä tuntuen.



The Red Hat

It started before Christmas. 
Now our son
officially walks to school alone.
Semi-alone, it's accurate to say:
I or his father track him on the way.
He walks up on the east side of West End,
we walk on the west side. Glances can extend
(and do) across the street; not eye contact.
Already ties are feelings and not fact.
Straus Park is where these parallel paths part;
he goes alone from there. The watcher's heart
stretches, elastic in its love and fear,
toward him as we see him disappear,
striding briskly. Where two weeks ago,
holding a hand, he'd dawdle, dreamy, slow,
he now is hustled forward by the pull
of something far more powerful than school.
The mornings we turn back to are no more
than forty minutes longer than before,
but they feel vastly different-flimsy, strange,
wavering in the eddies of this change,
empty, unanchored, perilously light
since the red hat vanished from our sight.

  - Rachel Hadas (born 1948)


Paljon pehmeitä ja leppoisia sylihetkiä 
teidänkin kesään!


mekko: Mim; Ranskasta
kengät: Pedro Miralles/Stockmann
vyö: eeen muista, Zara?/ Marbella
hattu: antiikkimarkkinat/Ranska

Katto korkealla

Tällä kertaa kuvia Bonnieux´n kirkosta; Église de Haut eli korkealla tämä kirkko olikin. Kiivettävää riitti portaissa. Sieltäpä Hän tähyilee kirkontornistaan kauas Provencen maisemia ja maakuntaa.

Kaunista, valoisaa, tunnelmallista. Voipa tänne tulla sunnuntainakin, ihan osallistumaan. (No, lomalla tuo jää haaveeksi monestikin... totuuden nimessä sanottakoon.) Olimme liikkeellä arkituristeina.

"Ihmettelemme, miksi Jumala ei muuta maailmaa paremmaksi, mutta emme anna Hänelle lupaa aloittaa meistä." - Zarian

 Ja sitten, siirtymä antiikkimessuille (on messuja ja on messuja!): L`Isle-sur-la-Sorgueen. Siellä on sunnuntaisin aina antiikkimessut. Jotain löytöjä tuli tehtyä. Hopeinen tarjoilukauha. Juhliin.

  
Pikkuautoja, autoja, autoja - niitäpä aina-  olisi ollut tarjolla myös.

  
Kas, tässäpä olisi ollut myynnissä käpypäinen Kristus! Krusifikseissa löytyy. Antikkimarkkinoilla on muutes kiva bongailla mitä erilaisempia krusifikseja. Niitä vertailen menesti niin kauan että muu perhe ohjeistaa jo eteenpäin... ;) Ammatin tuomaa.

Bonnieux`n kaupungintalon jylhää siluettia.

 Kattojen yllä.

Niin. Huoh. Näin myöhäisillassa en edes yritä keksiä iloksenne mitään elämänfilosofista viisautta tai  tilanteeseen (=kuvitukseen) sopivia aforismeja. Iloisessa sekamelskassa uskonnolliset teemat ja hassunkiireinen lapsiperhe-elämä - olkoon. Kuten elämässäkin!

Vaan lainaanpa tähän lempi-ajattelijaani (heh, yhtä niistä)

"Kuljin, etsin, löysin ja kadotin.
Tyhjäksi tulin. Ja täytyin.
Sydämeni tunsi, mutta silmäni eivät nähneet.
Vaihdoin vasemman linssin voimakkuuksia.
Nyt näin.
Olin vaeltanut väärin, vain itseäni varten,
siksi olin ryssinyt reitin.
Paula oli odottanut minua
Pallastunturin baarissa rapiat nelisen tuntia."

                     - Pauli Kohelo

Niinkin voi käydä, ainakin kun paljon matkustaa :)

Suurta ja maailmalla hyvin tunnettua Paulo Coelhoa satirisoiva kotoinen Suomi-metsuri  Pauli Kohelo saa ainakin minussa aikaan nauruntyrskähdyksiä teksteillään. Tervetullutta. Ei oteta aina ihan tosikosti - vaikka vakavasti otettaiskin. 
Lomakirjallisuus, verraton keksintö.


Hilpeitä kirjallisuushetkiä teillekin!