Mi casa su casa

Kuvatunnelmia Espanjan talolta:

Tästä talosta löytyy monenlaisia perhosia koristeena... Tässä niistä eräs.

  
Olen lukenut viime päivät Afganistanin naisista. Aika kovaa kesälukemistoa tämä Klaled Hosseini: "Tuhat loistavaa aurinkoa". Järkyttävä ja ravisteleva tarina Afganistanin naisista sodan ja nyrkiniskujen varjossa. Surullisenkuuluisien talebanien mutta myös oman miehensä vallan alla. Aiemmin samalta kirjailijalta on ilmestynyt kansainvälinen bestseller Leijapoika. 

Nämä kirjat jättävät jäljen lukijaansa. Takakannessa mainitaan, että kirjan lukemisen jälkeen uutisotsikot eivät enää näytä samalta. Pitää paikkansa. Sanon jo nyt. 

Sisäistä vuoropuhelua ja kärsimyksen ja - surullista kyllä, usein ihmisen piittaamattomuuden kohtaamista. Tarvitsemme näitä kertomuksia, tarvitsemme tietoa vaikka se lisääkin tuskaa. Toivottavasti siitä voisi kasvaa edes puolinainen ymmärrys.
Nimittäin siitä miten todella koville nuo naiset ovat joutuneet-.  (Varmasti miehetkin, en kiistä. Mutta vastaavia musliminaisten kohtaloita lukiessa ja pohtiessa valitsen kuitenkin naisena pitää naisten ja lasten osaa kovempana. Karuna. Se osa kun ei ole näissä kohtaloissa monestikaan juuri hyttysen aivastusta arvokkaampi. Eivätkä elämänvalintansa ole millään tavoin itse päätettävissä.) 

Järkytyin kirjasta, toki. Siksi että näitä kertomuksia vastaavat ihmiskohtalot ovat tosia.  

Koristepatsas talon terassilta. En tiedä mitä esittää. Sopinee kuitenkin myös postaukseni teemoihin.

Ihmiset voivat rakentaa uskonnoista itselleen ja toisilleen todella outoja vankiloita pikkutarkkoine sääntöineen. Koko elämäksi. Tätä kirjaa lukiessa huomasin aika ajoin miettiväni myös omaa Jumalaani. Sellaista Jumalaa, joka näyttäytyy (onneksi) lempeämpänä, läheisempänä ja tasa-arvoisempana kuin kirjan sivuilla. Se, mitä Jumalan ilmoitukseksi väitetään, on kuitenkin aina todella vaaran paikka. Ilman rakkautta ja viisautta toteutettuna...

Eniten mietin kirjan myötä kuitenkin naisten välistä solidaarisuutta ja ystävyyttä äärimmäisten vaikeuksien aikoina. Tämän kirjan positiivinen puoli olikin äärettömän kaunis kuvaus naisten välisestä ystävyydestä! Kuin myös äitiyden voimasta.

Kirjan kieli oli myös paikoitellen hämmästyttävän kaunista. (Silloin kun ei kuvattu jotain julmaa ja raakaa).

 Suloiset, kuvailevan kauniit hellittelynimet ja taidokkaat sanakäänteet silloin kun rakkautta oli. Elämässä ja elämää kohtaan, lapsia, kaunista ympäristöä, sukua ja ystäviä, elämää sykkivää kotikaupunkia kohtaan. 

Hämmästyttävä, riipaiseva kirja. Suosittelen. (Ehkä kaikki te olette jo lukeneetkin tämän, tai katsoneet elokuvan aiheesta. Minä kuitenkin tavoitin kirjan vasta nyt myöhässä, vaikka se onkin ilmestynyt jo vuosia sitten...). 

Taas eräs keveä ja kaunis perhonen

Joskus elämässä on muuten vältettävä liian raskaita kirjoja, olen huomannut. Niille on aikansa. Aina ei jaksa. Olen kuitenkin iloinen, että tulin juuri nyt lukeneeksi juuri tämän kirjan. Tällä lomalla. Ymmärrättehän, mitä tarkoitan.
 Ja jos vain yhdellä sanalla kuvailisin kirjaa, se sana ei olisi raskas. Vaan hämmästyttävä!

 Jätetään kuitenkin kirjat ja perhosten bongailukin tältä erää! Tässä lisää tämänkertaisen Espanjan lomatalomme ja ympäristön tunnelmia:

 Uskon, että kaunis maisema hoitaa (koko) ihmistä. Ja sielua erityisesti. Ei kai turhaan  sanonta tuumi, että (jossain maisemassa) sielu lepää..!

 Heipat tältä erää. Seuraavassa postauksessa tulossa Marbellan kaupunkia tarkemmin, luulisin, sekä shoppailua ja ja ja... 

..ainakin jotain, mitä ette ikinä olisi voineet kuvitella näkevänne. Edes Espanjassa. Minä en ainakaan olisi uskonut törmääväni moiseen näkyyn. Hih. Yhtäaikaa niin mauttomaan ja ihan päättömään. Se on kuitenkin kamerassani tallessa. Ja onpa eräänlainen halpa(mainen) todiste ihmiskunnan typeryydestä sekin.

Vinkkinä vielä, että 

"Love me tender, love me now..."

Stay tuned! ;) 

 PS. Mitä kirjaa sinä olet lukenut näin kesällä? Olisi tosi kiva yllätys, jos kommenttiboksiin ilmaantuisi muutama kirjasuositus - kerropa!