Elvis -lehmä ja muita elämän merkillisyyksiä...

Tule mukaan Marbellaan pienelle tutustumiskierrokselle:

Louis Vuitton - laukkuinen nainen antoi hemmottelupusuja hevosille. Tyylikkäissä meikeissään, korkokengissään ja RayBaneissaan.  Siitä valokuvasta tuli epäselvä. Mutta tämän, ja mielikuvan saatte.

"Vajaan tunnin ajomatkan päässä Malagasta sijaitsee kuvankaunis Marbella, joka tarjoaa keskimäärin 320 aurinkoista päivää vuodessa. Noin 134 000 asukkaan ylellinen kaupunki houkuttelee niin turisteja kuin julkisuuden henkilöitäkin.Vaikka Marbella onkin hieman kalliimpi muihin Costa del Solin kaupunkeihin verrattuna, on se silti vuodesta toiseen yksi suosituimmista kohteista.
Marbellan 27 kilometriä pitkä rantaviiva on kuuluisa paitsi puhtaista vesistään ja turvallisuudesta, myös lukuisista ravintoloista ja baareista."
 (Tekstilainaus täältä.) 

Joo, ihan totta. Kaunista ja lämmintä. Ja monen ravintolan seinillä valokuvia julkkiksista hymyilemässä tyyliin he söivät meillä, syö sinäkin hyvässä seurassa... Eräästä bongasin Pierce Brosnanin. Mutta hmm, sillä kertaa ruoka ei hintaansa nähden vakuuttanut. Ehkä toiste paremmin. 

Kankaiset flamencomekot mukana korteissa - aika ihquu. Naisellista!

 Kävellään kohti vanhaakaupunkia. 

Pidetään välillä pieni lehdenosto -tauko. Aikuiset ostavat. Lapset lepuuttavat jalkojaan.

Tämä pyörätuolia käyttävä katusoittaja lauloi Frank Sinatraa. Ja vieläpä hyvin!

 Hän on jokaisen lanttinsa laulaen ansainnut. Ja sai minut muistamaan heti European Disability Forumin kokousraportit siitä, kuinka nykyinen taantuma on huonontanut vammaisten toimeentuloa läpi EU:n. Tukimuotoja on kiristetty ja talouskriisistä on vaarassa tulla monin paikoin ihmisoikeuskriisi. Katsokaa, huomatkaa. Mitä merkkejä siitä on jo näkyvissä?

Espanjan lomakaupungin, vauraan Marbellan toiset kasvot. Ja silti, hän on heidän joukossaan taatusti vielä se hyväosainen vammainen.

 Mekkoja, mekkoja, flamencomekkoja, huiveja, essuja; heiluvaa helmaa. Punaista ja mustaa.

 

Jos onnistut palaamaan Marbellasta laukkua vailla, olet jo aika taitava.

 Saavuimme Appelsiiniaukiolle...

 Idyllisen wanhan kaupungin kujien jälkeen löytyy v. 1485 rakennettu appelsiinipuiden reunustama Plaza de los Naranjos.

 Voit lukea lisää vaikkapa täältä.

Aukiolla on helppo pysähtyä johonkin lukuisista ravintoloista - sisäänheittäjiä riittää. Täällä voi nauttia menneen ajan tunnelmasta, espanjalaisesta lämmöstä ja lasillisesta viiniä. Vanhan kaupungin kapeilta kujilta löytyy paljon persoonallisia pikkukauppoja. Antiikkikaupat olivat omia suosikkejani, niissä piipahdimme useammassa. Kuin myös koru - ja käsityöpuodeissa. Pääkatu Avenida Ricardo Sorianon liikkeistä voi löytää muodin viimeisimpiä luomuksia (jos haluaa niistä maltaita maksaa).

Tietysti appelsiiniaukiolta löytyy appelsiinikoju - kuinkas muuten!

1500-luvulla rakennettu kaupungintalo aukion reunalla on Marbellan vanhimpiin lukeutuvia rakennuksia. Useimmat vanhankaupungin tunnetuimmat nähtävyydet löytyvät vain kivenheiton päästä aukiosta. Mielenkiintoista olisi vielä nähdä arabien rakennuttaman linnan rauniot sekä 1500-luvulla rakennettu Parroquia de Nuestra Señora de la Encarnación -kirkko. (Niihin kenties myöhemmin).

Seuraavaksi suklaatehtaalle...

Suklaiset suklaat olivat makoisan maistuvia, valkosuklaiset unelmaisen pehmeitä ja mansikkaiset - aivan huippuja!

Antiikkia, antiikkia.

 

Niin espanjalaista, löytyihän se härkäkin sieltä.

Poikkesimme useammassa lelukaupassa inspiroitumassa

Wanhanajan lentokoneet ja karttapallot olivat tosi hienoja täällä. Olisihan tuolta lähtenyt mukaan muutama mukiinmenevä muusikkokin...

 

Eräästä lelukaupasta löysin puisia leluja kuopukselle, väriä ja vääntöä, mutta toivon ehtiväni tehdä niistä kuvapostausta myöhemmin erikseen. 

 Entäpä tämä seuraava lelukauppa. Ensin näin kaikkea ihastuttavaa...

Voi miten kauniita tavaroita. Hempeän romanttista, nuo ihanat wanhanajan nuket ja ruusuiset kehykset - monen tytön (ja naisen) unelmaa! Lasikuvussa vielä. Niin turvassa pahalta maailmalta. Kerrassaan ihania! vaikkakin samalla vähän kuplaa. Silti; sitäkin joskus tarvitaan.

Mutta tämä seuraava! Pyhäinhäväistys suorastaan!

Öö, siis... Laulava Elvis? ja tarkemmin katsoen tuossa kuuluisassa valkoisessa kostyymissaan. Ja varmaan lanne heiluen seksikkäästi - Elvis The Pelvis! Hih, alan jo kuulla korvissani laulun sanoja...

Kunnes katson tarkemmin. 

Eikä..? Utareet heiluen? Apua: tämä ei ole edes miehekäs Elvis-härkätaistelu-sonni tai muu uros. Miehekkääseen macho-kulttuurin Espanjaan sopien. Vaan todella: Tämä on Elvis-lehmä. Sillä on utareet. Ne todella roikkuvat tulla pötsin alla tai mikä se lehmän mahasysteemi nyt onkaan. Voi apua. Tätä en olisi halunnut nähdä. Edes leluna. Edes vitsinä.

Voi Elvis, mitä ne sinulle tekivätkään! Love me tender, love me now... Sen verran minussa on Elvis-fania, että suorastaan pöyristyn tästä halpamaisesta lelusta. Hoh! Elvis, oman aikansa naisten päiväuni on muutettu espanjalaiseksi laulavaksi lehmäksi. Onko tässä jotain symboliikkaa, mitä en nyt ymmärrä? Jokin taruston sankari-lehmä? Laulava cowboy? Ei kai. Kertokaa minulle, te viisaammat? Kukaan? Helpottakaa oloani järkeenkäypällä selityksellä.


(kuva googlesta)

En heti keksi vastaavaa arvonalennusta esimerkiksi Rihannan kohdalle. En, vaikka kuinka miettisin. Kuvatako Rihanna vastaavasti ... hmm laulavana lihavana porsaana? Ei vakuuta, ei hätkähdytä. Tarpeeksi. Mikä olisi yhtä arvostelukyvytöntä (ja hävytöntä) kuin tuo suosittu artisti kuvattuna täysin päinvastaisena omalle karismalleen, omalle identiteetilleen? Tai no, Rihanna-karju karummin: yltäpäältä karvainen urospossu kinkunkankkujaan heilutellen, se olisi aika lähellä jo. No niin. Olemme tasoissa tämän mielikuvan avulla. 

Luvatkaa minulle, rakkaat lukijat: Kun maailmalta joku päivä bongaatte sen Karju-Rihannan, niin kertokaa minullekin. Kiitos. Mutta myisihän sekin. Sillä kummalliseksi on maailma mennyt.

Tyynnyttäkäämme mielemme kuuntelemalla Suspicious Minds. Ainakin minä teen niin.

 Ilta alkoi jo piementyä vähitellen, karusellin kierrokset harventua. Vielä valot hohtavat kauas.

 Tämä shoppailukierros jäi kesken liikkeiden sulkiessa vähitellen.

Laatu-vintage jäi odottamaan ostajaansa...

Jäin hiukan kurkistelemaan, mitä merkkiä ja millä hinnalla myyvät käytettynä. (Kuva otettu rsitikon välistä, liike oli jo suljettu kun satuin kohdalle).  Hmm, ei oikein oma etiikka sallisi tuhlata merkkituotteisiin vain merkin takia. Hyvästä hyvä hinta. Kestävyydestä ja laadusta kannattaa maksaa. Mutta ei vain nimestä ja statuksesta.

Lisää kutsuvaa vintagea... Miten söpöä!

Täältä kuvia myöhemmin, Salvador Dalin patsaista.

Seuraavaksi ehkä Puerto Banus -huvivenesatamaa luksus-autoineen ja -jahteineen. Räps räps kamera käy. Tai tuleeko vastaan jotain ihan muuta. Katsotaan!

Mukavaa sunnuntaita kaikille täällä piipahtaneille! 


 

Mi casa su casa

Kuvatunnelmia Espanjan talolta:

Tästä talosta löytyy monenlaisia perhosia koristeena... Tässä niistä eräs.

  
Olen lukenut viime päivät Afganistanin naisista. Aika kovaa kesälukemistoa tämä Klaled Hosseini: "Tuhat loistavaa aurinkoa". Järkyttävä ja ravisteleva tarina Afganistanin naisista sodan ja nyrkiniskujen varjossa. Surullisenkuuluisien talebanien mutta myös oman miehensä vallan alla. Aiemmin samalta kirjailijalta on ilmestynyt kansainvälinen bestseller Leijapoika. 

Nämä kirjat jättävät jäljen lukijaansa. Takakannessa mainitaan, että kirjan lukemisen jälkeen uutisotsikot eivät enää näytä samalta. Pitää paikkansa. Sanon jo nyt. 

Sisäistä vuoropuhelua ja kärsimyksen ja - surullista kyllä, usein ihmisen piittaamattomuuden kohtaamista. Tarvitsemme näitä kertomuksia, tarvitsemme tietoa vaikka se lisääkin tuskaa. Toivottavasti siitä voisi kasvaa edes puolinainen ymmärrys.
Nimittäin siitä miten todella koville nuo naiset ovat joutuneet-.  (Varmasti miehetkin, en kiistä. Mutta vastaavia musliminaisten kohtaloita lukiessa ja pohtiessa valitsen kuitenkin naisena pitää naisten ja lasten osaa kovempana. Karuna. Se osa kun ei ole näissä kohtaloissa monestikaan juuri hyttysen aivastusta arvokkaampi. Eivätkä elämänvalintansa ole millään tavoin itse päätettävissä.) 

Järkytyin kirjasta, toki. Siksi että näitä kertomuksia vastaavat ihmiskohtalot ovat tosia.  

Koristepatsas talon terassilta. En tiedä mitä esittää. Sopinee kuitenkin myös postaukseni teemoihin.

Ihmiset voivat rakentaa uskonnoista itselleen ja toisilleen todella outoja vankiloita pikkutarkkoine sääntöineen. Koko elämäksi. Tätä kirjaa lukiessa huomasin aika ajoin miettiväni myös omaa Jumalaani. Sellaista Jumalaa, joka näyttäytyy (onneksi) lempeämpänä, läheisempänä ja tasa-arvoisempana kuin kirjan sivuilla. Se, mitä Jumalan ilmoitukseksi väitetään, on kuitenkin aina todella vaaran paikka. Ilman rakkautta ja viisautta toteutettuna...

Eniten mietin kirjan myötä kuitenkin naisten välistä solidaarisuutta ja ystävyyttä äärimmäisten vaikeuksien aikoina. Tämän kirjan positiivinen puoli olikin äärettömän kaunis kuvaus naisten välisestä ystävyydestä! Kuin myös äitiyden voimasta.

Kirjan kieli oli myös paikoitellen hämmästyttävän kaunista. (Silloin kun ei kuvattu jotain julmaa ja raakaa).

 Suloiset, kuvailevan kauniit hellittelynimet ja taidokkaat sanakäänteet silloin kun rakkautta oli. Elämässä ja elämää kohtaan, lapsia, kaunista ympäristöä, sukua ja ystäviä, elämää sykkivää kotikaupunkia kohtaan. 

Hämmästyttävä, riipaiseva kirja. Suosittelen. (Ehkä kaikki te olette jo lukeneetkin tämän, tai katsoneet elokuvan aiheesta. Minä kuitenkin tavoitin kirjan vasta nyt myöhässä, vaikka se onkin ilmestynyt jo vuosia sitten...). 

Taas eräs keveä ja kaunis perhonen

Joskus elämässä on muuten vältettävä liian raskaita kirjoja, olen huomannut. Niille on aikansa. Aina ei jaksa. Olen kuitenkin iloinen, että tulin juuri nyt lukeneeksi juuri tämän kirjan. Tällä lomalla. Ymmärrättehän, mitä tarkoitan.
 Ja jos vain yhdellä sanalla kuvailisin kirjaa, se sana ei olisi raskas. Vaan hämmästyttävä!

 Jätetään kuitenkin kirjat ja perhosten bongailukin tältä erää! Tässä lisää tämänkertaisen Espanjan lomatalomme ja ympäristön tunnelmia:

 Uskon, että kaunis maisema hoitaa (koko) ihmistä. Ja sielua erityisesti. Ei kai turhaan  sanonta tuumi, että (jossain maisemassa) sielu lepää..!

 Heipat tältä erää. Seuraavassa postauksessa tulossa Marbellan kaupunkia tarkemmin, luulisin, sekä shoppailua ja ja ja... 

..ainakin jotain, mitä ette ikinä olisi voineet kuvitella näkevänne. Edes Espanjassa. Minä en ainakaan olisi uskonut törmääväni moiseen näkyyn. Hih. Yhtäaikaa niin mauttomaan ja ihan päättömään. Se on kuitenkin kamerassani tallessa. Ja onpa eräänlainen halpa(mainen) todiste ihmiskunnan typeryydestä sekin.

Vinkkinä vielä, että 

"Love me tender, love me now..."

Stay tuned! ;) 

 PS. Mitä kirjaa sinä olet lukenut näin kesällä? Olisi tosi kiva yllätys, jos kommenttiboksiin ilmaantuisi muutama kirjasuositus - kerropa!