Just love you, Judi Dench!

Lontoosta on pakko vielä kertoa edes tämä:

Olimme katsomassa upean näyttelijän Judi Denchin tähdittämää näytelmää Peter and Alice. Se kertoi melankolisella, oikeastaan jopa traagisella tavalla aikuiseksi kasvamisen kivuista. Tyyliin, mitä seuraa kun aikuikseksi kasvanut Ihmemaan Liisa kohtaa myös aikuistuneen Peter Panin. 

Mitä heille tapahtui? milloin he "luovuttivat"? Loppuivatko leikit ja mielikuvitus - miksi, milloin, iäksikö? Milloin he astuivat liian kauas sadun maailmasta, palatakseen enää takaisin? 

Miksi he tarvitsivat satuja pienenä poikana, pienenä tyttönä (miksi kukaan tarvitsee - eli me kaikki?) Muistavatko yhä sen hetken, jolloin luopuivat toivosta? Vai luopuivatko täysin? 

Mitä toivo tarvitsee, elääkseen meissä yhä? Onko aikuisuuden oltava tylsää, väritöntä ja velvollisuuksien täyttämää? Murheen ja surun määrittämää, murskaamaa - jopa. Mikä tappaa sielusta valon? Kulkeeko pieni lapsi se joka olin jossain piilossa, silti tallessa mukana, sielussamme -. 

Jos, niin miten löydämme sen jälleen?

Näytelmä perustui puhtaasti dialogille ja oli minimalistisuudessaan vaikuttava. Actionia oli mukana vain hitusen, tanssiaskelia ja takautumia.

ja se ihana Judi Dench-! Mikä upea näyttelijäntyö, jälleen kerran. 

Myös Harry Potter alias Daniel Radliffe oli tulossa saman teatterin näytäntöihin pian.

Hetkeä ennen. Tyhjä lava. Ja kuvauskielto tietysti läpi näytelmän.

En voinut enkä voi vieläkään muuta kuin ihastella ja hämmästellä!

Voi että: 
kun viime vuonna näin James Bondin Skyfallin, olin ihan että NOU, no, no, don´t let her die, don´t you dare to kill Mrs. M!  
But they did.

Madame Tussauds´n vahaversio Judista tuli nähtyä myös

 Lontoossa ollessamme.

Voi morjens joten se siitä. 
Mutta oli sitten lähdettävä Lontooseen asti näkemään J.D.:ä lisää..! Livenä, jeee!
Lisää Judista tästä  linkistä 

Mutta sallikaa, että minä kysyn nyt myös. Vuorostani, vuorollani:

Miksi muistot muuttuvat?

Miksi lapseksi tullaan taas vanhana, 
sanovat. 
Takaisin - minne? 

Judi Dench on muuten tätä kirjoittaessani 78-vuotias. Jo niin vanha. Pitäisi mielestäni sanoa, jo niin viisas. 

London calling!

Heippa,

postailen tällä kertaa Lontoosta, jossa olen vasta ensimmäistä kertaa elämässäni! Pienellä minilomalla herraseni kanssa. Olen käynyt Afrikassa ja perustyyliin monissa Euroopan maissa piipahdellen - mutta Englanti on jäänyt aina väliin eri syistä, sattumista ja sairasteluista. (Suokaa anteeksi viime päivien postausviive, yritän parantaa tahtia takaisin normaaliin jatkossa. Sellaiseen melkein-joka-toiseen-päivään, luulisin, saas nähdä pystynkö siihen.)
 

Onpa ollut ihanaa heittäytyä uuteen fiilikseen ja antaa Lontoon hurmata! Jo taksimatkalla hotellille tuli aika hassu fiilis; heti samalla kertaa Lontoon punaiset bussit, Buckingham Palacen edessä turistimassa kameroineen, punaiset puhelinkopit ja taksikuskin hauska reteä puhetyyli, Oh Jesus Christ this traffic! Niin Lontoota, kuvittelisin! 

Myös helposti holhottavaksi joutuminen kiinnitti huomioni välittömästi. Mistä heillä riittääkään resursseja palkata lentökenttäväkeä ohjaamaan meitä matkustavaisia perikohteliaasti  passintarkastusjonon oikeaan numerovirtaan (valitsevatko ihmiset muka muutoin aina sen tiskin joka ON JO täynnä?), taksijonostakin omat apulaisensa ohjaavat taksin takapenkille asti vimmatusti viittilöiden jne - kylläpä meitä nyt holhotaan. Ammattina taksinjonontyöntäjä - niinkö? Virkapuvuissaan vekkulisti vielä. Vai tuoko se kenties testatusti tehokkuutta tähän ihmistulvaan? Varmistetaan, ettei kukaan eksy. Tai ainakaan kovin moni, korjaan. Suomessa takavuosien teatterikin todisti, että Aina joku eksyy. 

Helsinki-Vantaan jonoissa olimme tämän palvelualttiuden mittapuun mukaan aivan heitteillä - kukaan ei ohjannut satametristen jonojen välillä tuumaakaan. Onneksi Mr. Murphy pysyi meistä loitolla ja ehdimme juuri ja juuri koneeseen ;). Moni vieressä mutisi, ettei ollut ikinä eläessään nähnyt vastaavia jonoja lentokentällä. Useampi kuulutus lähtöportille kertoi kohtalonkolhimille, että enää minuutti aikaa koneeseen ehtimiseen: Tämä on ehdottomasti viimeinen kuulutus herralle X.X lähtöportille se-ja-se...)

Matkasimme siis aikamoisesta kaaoksesta kohteliaisuuden keitaille. Lontoo! 

Muutamia kuvia ja tunnelmia, myöhemmin lisää. Kamera kovassa käytössä.

Vain paikalleen pystytetyt päivystävät vartijat palatsin kulmilla säästin kamerani innokkuudelta. Suorastaan hetken säälitti se turistien päällekarkaus-vimma; nuoret miehet posket punoittaen seisovat selkä suorassa kun tuhannet tohisevat turistit tallentavat tärkeän hetkensä tässä ja nyt. 

Tasan eivät käy onnenlahjat. Toiset seisovat tunnista toiseen kilonpainoinen karhunnahasta tehty karvalakki päässään. Ei paras mahdollinen hallehattu tosiaankaan. Vaikka ei täällä Lontoossa vielä hellettä ole. Mutta säästä ja paikallismuodista lisää myöhemmin. Nyt kaupungille, taas!

Aiheesta ammattipukeutumisen riskit, lue lisää linkki tästä.
Vanha juttu jo - mutta sama pää kesät, talvet. Huomatkaa tuttu sanonta luovasti uusiokäytössä. Enpä taida enää jatkossa tohtia valitella omaa ammattipukeutumista niin usein, kesäkuumassakaan. Vai mitä, kollegat ;)?

Pakollinen, ihana The Lion King; upeaa väriloistoa ja musiikin riemua! Kaikenikäisille, huomasimme.

Kuulumisiin Lontoosta - ja letkeää, mukavaa viikonloppua teille, hyvät lukijat!

PS. Vielä päivän puheenaihe, niin näköjään täällä kuin koti-Suomen lehtiin päässyt muotiaihe (kaikkien maailman murheellisten uutisten sekaan) - prinsessa Catherinen odotusmekko by Top Shop. Siihen, miksi tämä on uutinen ...hmm... on taatusti monta syytä. (Eikä tällaisen bloggarin tarvitse niitä kaikkia onneksi edes ymmärtää.) Kevyttä kesämuotia -kategoriaan blogissani, menköön!  Joka tapauksessa, onnea odotukseen Katelle ja Williamille! ja eikös vaan tuleva Harry-setä olekin kuin yksi Weasleyn perheestä.
Linkki tästä 
ja tästä
           

Kevään merkkejä..!

Naisellisuus kunniaan näin keväällä! Toki oikeastaan, miksei muka aina - vielä parempi. 
Talven tummien värien jälkeen on yllättävän ihana kaivaa esiin hempeät vaaleanpunaiset, persikat ja muut pastellisävyt. Uutta ja vanhaa sekaisin, kunhan nyt jotain vaaleanpunaista vähintään! Vaatteissa ja asusteissa. 

Eikö vain, naiset?

Ja mielessäkin... hymyilyttää jo. KevätkevätkevätkevätKEVÄT! Jos hymy olisi väri, se olisi varmaan vaaleanpunainen. Sekin.

Laukku ja lompakko Guessin Satine Boudoir -mallistoa viime vuodelta, muistaakseni. (En ole varma löytyykö enää myymälöistä). Huivi tätä kevättä, Aleksi 13 (samanlainen tarttui matkaan myös lahjaksi jo aikuistuneelle kummitytölle :)

Helminauha ja rannekoru, DIY eli itsetekemiäni korukutsuillassa. (Tuollaisen naisten koruillan voisinkin pitää ja postata 'do it yourself' -ohjeet tarkemmin... Kiinnostaako aihe teitä, hyvät lukijat?)

Korkokengät Menbur; Stockmann

Harmi vaan, ettei koroilla aina kestä kopsutella...

Ballerinat Espanjasta halpisliikkeestä, muistaakseni 6,90 € hintaan. Kuinka ystävällistä - niin jaloille kuin kukkarolle.

Piti kuvaamani lisää pinkkejä lempijuttujani kevään kunniaksi...

...mutta kuvausassistentti tuumi, että jo riitti tätä lajia! ;)

Seesam, aukene.

Ihan sopivat, eikös!

Niin, olen samaa mieltä. Kuvataan vain hetki. Se riittää. 


Keväistä viikkoa teille, lukijat!