Katedraalit kaikenkorkuiset

Kristus ja kristitty

Jeesus Kristus, poika Herran,
kulki metsätietä kerran
hymyhuulin, avojaloin
- linnunpoika kämmenellään.

Siitä kulki kristittykin
mustissansa, ilmein mykin,
paheksuvin mielialoin
- seudun synnit sydämellään.

Kohtasivat
ohi astuissaan
tuntematta toistaan kumpikaan.

 - Oiva Paloheimo, Runot 1955

(1910-1973)

 Runoilijasta lisää täältä

 Jeesus, sanailuista väsynyt

Ensin vain hupsut ja hullut
Sinut ottivat tosissaan.
Vain orjat ja portot ja rikolliset.
Mutta ilo oli valloillaan.

Vain yksinkertaiset sielut
ja poikkeukselliset,
kunis nousivat katedraalit
kaikenkorkuiset.

Ja papit tulivat ja paavit
joka sanasta tappelemaan
minkä lyhyellä tielläsi lausuit
lapsille kuohuvan maan.

Mutta ensin vain hupsut ja hullut
Sinut ottivat tosissaan.
Ei ollut vielä valtakunnan karttaa.
Mutta ilo oli valloillaan.

     - Nils Ferlin

 Are not the mountains, waves and skies, a part

Of me and of my soul, as I of them?”

                      (Childe Harold’s Pilgrimage, 1812) 

Kuutamolla

On kuutamo-ilta.
Satumaisen viehkeä valaistus
Yli seudun on.
Maa on kuni Jumalan ajatus,
Niin valtava, verraton.

Ma käyskelen tietä,
Neitseellisten koivujen saartamaa,
Ja ne kimmeltää.
Suurta rauhaa Jumalan julistaa
Nyt metsä, vuoret ja jää.

Mun syämeni värjyy,
Hurmauneina sieluni kielet soi.
Rauhaa Jumalan
Pyhäkössä luonnon se unelmoi
Kera taivahan tuikkivan.

Miks tuonelan tietä
Yhä kolkon synkäksi ajatella?
Se on huurteisten,
Neitseellisten koivujen saartama
Ja lempeän valoinen. –

On kuutamo-ilta.
Satumaisen viehkeä valaistus
Yli seudun on.
Maa on kuni Jumalan ajatus,
Niin valtava, verraton.

     - Irene Mendelin. Koivikossa II