Tänään ehdin pitkästä aikaa blogin pariin. Olen kaivannut näitä hetkiä mutta kunkaikkitapahtuuyhtäaikaanäissäruuhkavuosissa!
Olen tuuminut.
Parempi on olla omassa elämässään näyttämöllä kuin vain katsomossa. Parempi olla keskiössä. Ei vain sivustakatsojana kun sua kiireessä viedään...! Kun elämä vaatii sinne ja tänne.
Eräs tarina kertoo, kuinka eurooppalainen liikkui Afrikassa paikallisen oppaan kanssa.
Eurooppalaisella oli toki - tuttuun tapaamme - kovin kiire päämääräänsä. Niinpä hän hermostui, kun opas tuon tuostakin jäi istumaan kivelle polun viereen ilman näkyvää syytä.
Kun afrikkalainen taas kerran istahti kivelle omalle tauolleen,
eurooppalainen kysymään, mitä ihmettä tämä oikein kuvitteli tekevänsä! Opas tuumi vastauksensa rauhallisesti: ”Odotan, että sieluni ehtii mukaan”.
Krisse Afrikassa aikanaan, kiireettömyyttä Kamerunissa kera lapsosten
Hetkittäin on ollut ihan liikaa kierroksia maailmanpyörässä. Sinullakin? (Kuvassa The London Eye, alias The Millennium Wheel.)
Krisse Lontoon yössä. (Kuva on jo vanhempi, koska lasit. Nyt ei enää laseja koska laserleikkaus-.)
Minun sieluni ei ole ehtinyt mukaan pitkään aikaan: Työelämä, Kuopuksen sairastelukierre, omatkin infektiot toistuvasti, Puolison työmatkat, vaikeavammaisen äitinä oleminen, ´äiteily` kuten leikilläni tapaan sanoa. Kaikki tämä! Suurperheen arkisäätö.
Vaan sitten lopulta, päätös vähän keventää. Ratkaisuksi löytyi, että teen jonkin aikaa osittaista virkavapaata. Ihan aiheellisesti! Ja sitten olen vain odottanut rauhassa.
Ehkä nyt, vähitellen?
Jospa se sielu sieltä perässä taapertaa? Se, että saan olla totta tässä ja nyt. Itsellenikin. Eniten ehkä kuitenkin: juuri itselleni! Ja että voin taas puhua itselleni yhtä lempeästi kuin muille.
Se riittää, kun on hyvä olla omassa itsessään, hengittää rauhallisesti, nauttia tuulenvireestä poskella, kahvikupposesta aamuisessa auringonvalossa. Ei kiire minnekään. Mitään seuraavaa suorittamaan.
Tuumin myös, että jonkinlainen pientä isompi väsymys ei taida mennä ohi ihan päivässä, parissa? Vuosia kerätty väsymys, ei kai se sula ihan hetkessä. Josko päivissä, kuitenkin?
Tahi
kuukausissa. Mitäpä sitä kiirehtimään, valmiissa maailmassa, sanovat.
Paastonaikakin on. Ja hurjia, surullisia uutisia on taas maailmalla riittänyt roppakaupalla. Ei niitä paeta voi, mutta niitä kohti kannattaa katsoa vain sen verran kuin kulloinkin jaksaa. Kannattaa katsoa mieluummin kohti valoa. Kevät!
En ehtinyt mukaan facebookissa kiertävään Raamattu-haasteeseen, kunkin omista suosikkiteksteistään mielensä mukaan valitsemiin. Vaan näin hiljaisella viikolla, tuumin kauniiksi lopuksi tähän postaukseen sitävastoin oman sanaseni laittaa. Sillä tämä Sana on hyvä: "Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herrassa on turva, Herra on ikuinen kallio." - Jes. 26:4.
Ajasta aikaan. Rattaat pyörivät, ajan hammas kuluttaa ihmisiä ja ympäristöä. Otamme - kukin vuorollamme - vastaan iloja ja iskuja. Vaan jokin meitä suurempi yhä pysyy. Ajasta aikaan ja iankaikkisesti. Mukavaa Pääsiäisen odotusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Eduskuntavaaliehdokas 2019 kirjoittaa motolla:
"Life is like a box of chocolates. You never know what you´re gonna get." - Mom of Forrest Gump, appered in the film 1994
Kommentit, ideat, yhteistyö s-postiin tallessamaailma@gmail.com
Tänään ehdin pitkästä aikaa blogin pariin. Olen kaivannut näitä hetkiä mutta kunkaikkitapahtuuyhtäaikaanäissäruuhkavuosissa!
Olen tuuminut.
Parempi on olla omassa elämässään näyttämöllä kuin vain katsomossa.
Parempi olla keskiössä.
Ei vain sivustakatsojana kun sua kiireessä viedään...! Kun elämä vaatii sinne ja tänne.
Eräs tarina kertoo, kuinka eurooppalainen liikkui Afrikassa paikallisen oppaan kanssa. Eurooppalaisella oli toki - tuttuun tapaamme - kovin kiire päämääräänsä. Niinpä hän hermostui, kun opas tuon tuostakin jäi istumaan kivelle polun viereen ilman näkyvää syytä.
Kun afrikkalainen taas kerran istahti kivelle omalle tauolleen, eurooppalainen kysymään, mitä ihmettä tämä oikein kuvitteli tekevänsä! Opas tuumi vastauksensa rauhallisesti: ”Odotan, että sieluni ehtii mukaan”.
Minun sieluni ei ole ehtinyt mukaan pitkään aikaan: Työelämä, Kuopuksen sairastelukierre, omatkin infektiot toistuvasti, Puolison työmatkat, vaikeavammaisen äitinä oleminen, ´äiteily` kuten leikilläni tapaan sanoa. Kaikki tämä! Suurperheen arkisäätö.
Vaan sitten lopulta, päätös vähän keventää. Ratkaisuksi löytyi, että teen jonkin aikaa osittaista virkavapaata. Ihan aiheellisesti!
Ja sitten olen vain odottanut rauhassa.
Ehkä nyt, vähitellen?
Jospa se sielu sieltä perässä taapertaa? Se, että saan olla totta tässä ja nyt. Itsellenikin. Eniten ehkä kuitenkin: juuri itselleni! Ja että voin taas puhua itselleni yhtä lempeästi kuin muille.
Se riittää, kun on hyvä olla omassa itsessään, hengittää rauhallisesti, nauttia tuulenvireestä poskella, kahvikupposesta aamuisessa auringonvalossa. Ei kiire minnekään. Mitään seuraavaa suorittamaan.
Tuumin myös, että jonkinlainen pientä isompi väsymys ei taida mennä ohi ihan päivässä, parissa? Vuosia kerätty väsymys, ei kai se sula ihan hetkessä.
Josko päivissä, kuitenkin?
Tahi kuukausissa. Mitäpä sitä kiirehtimään, valmiissa maailmassa, sanovat.
Paastonaikakin on. Ja hurjia, surullisia uutisia on taas maailmalla riittänyt roppakaupalla. Ei niitä paeta voi, mutta niitä kohti kannattaa katsoa vain sen verran kuin kulloinkin jaksaa.
Kannattaa katsoa mieluummin kohti valoa. Kevät!
En ehtinyt mukaan facebookissa kiertävään Raamattu-haasteeseen, kunkin omista suosikkiteksteistään mielensä mukaan valitsemiin.
Vaan näin hiljaisella viikolla, tuumin kauniiksi lopuksi tähän postaukseen sitävastoin oman sanaseni laittaa.
Sillä tämä Sana on hyvä:
"Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herrassa on turva, Herra on ikuinen kallio."
- Jes. 26:4.
Ajasta aikaan. Rattaat pyörivät, ajan hammas kuluttaa ihmisiä ja ympäristöä. Otamme - kukin vuorollamme - vastaan iloja ja iskuja. Vaan jokin meitä suurempi yhä pysyy. Ajasta aikaan ja iankaikkisesti.
Mukavaa Pääsiäisen odotusta!