sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Minussa on sinun kosketuksesi




Pyhäinpäivän jälkeisen sunnuntai-illan rauhassa


mietin mistä tulevat hautajaisiin linnut?

mistä auringonsäteiden lämpö keskelle kylmää pimeää

mistä muistojen hetkittäinen kirkkaus

surun ikävän läpäisevä valo

mistä rakkauden voima

kaikkeen yltävä






"Ajattelen 

sinun käsiäsi, mummu, vaari, isoäiti, isä

edeltämennyt sukulaiseni

oman perheeni jäsen.

Käsilläsi sinä kannoit minua.

Kylvetit, kuivasit, puit, syötit, saattelit uneen.

Minussa on sinun kosketuksesi. Vaikka ihoni 

solukko uusiutuu, sinun kosketuksesi säilyy minussa.

Kättesi sanoma välittyi 

sisimpääni,

sydämeeni."


 Kiitos. 


(Runo Ajattelen on lainattu ja mukaeltu versio Tytti Issakaisen kauniista kirjasta:
Sinussa minä kasvoin - sanoja äidiltä lapselle, lapselta äidille vuodelta 2005)

Muutoin kirjoitus on omaani.


Kaunista viikkoa!




6 kommenttia:

  1. Kaunis isoäiti sinulla!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kyllä todella. Hän oli kahdeksan lapsen äiti, ja hmm.. lapsenlapsia, sanalla sanoen, monta ;) Respect!
    Kiitos kommentista, ilahdun niistä aina kovasti. Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
  3. Saako kysyä? Oliko hän lestadiolainen? Oletko sinä/oletko ollut? Olen kerran seurustellut lestadiolaistaustaisen kanssa ja näen siinä paljon hyvää ja arvostettavaa. Heidän perhe on ihana. Juurikin se perhe- ja ihmiskeskeisyys, yhteisöllisyys. Näistä tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tuntematon! Saa toki kysyä. Huomasin vasta kysymyksesi. Osuit oikeaan. Vaikka tuolla sukupolvella oli usein suuri liuta toki lapsia muutenkin. Mutta kyllä, mummoni oli mitä suurimmassa määrin lestadiolainen, samoin kuin puolisonsa eli vaarini myös. Kuin myös omat vanhempani.

      Olen kasvanut lestadiolaisuuden vaikutuspiirissä, eri ikävaiheissa enemmän ja vähemmän. Tunnistan siitä toki itseeni yhä asioita, kuten mainitsit tuo yhteisöllisyys, toisten tuki ja asioiden jakaminen. Itse sain kohdata hyvinkin maalaisjärkisiä, huumorintajuisia, lämpimällä tavalla kristillisyttään toteuttavia ihmisiä ja aikuisia tuon liikkeen piirissä. (Tiedän, että toisinkin voisi olla!). Lapsuudesta muistan isän meille lapsilleen lukemat raamatunkertomukset ja rakkaan virsiperinteen eli kauniin yhteisen laulamisen. Ja toki jouluiset evankeliuminlukemiset ääneen aaton juhlapöydässä, lämpimiä muistoja. Myös sen, kuinka lestadiolaiset vanhemmat saattoivat pyytää anteeksi lapsiltaan, kun oli mennyt hermo, tai jotain, ei kummoistakaan syytä, en tarkemmin muista mutta ne itse sanat "jaksatko vielä rakas tytär antaa isälle anteeksi tämän..." Ja semmoisia. Isän kanssa istuin seuroissa, totisena ja tarkkaillen ihmisiä ;) toki koko muu perhe myös.

      Lestadiolaisuus on niin suuri herätysliike, että sen vaikutus- ja ilmenemismuodot ovat varmasti hyvinkin erilaiset eri puolilla Suomea. Itse kasvoin ns. esikoislestadiolaisuuden vaikutusalueella. En tunnista lestadiolaisuuden nykyistä, ahdasmieliseksi leimattua julkisuuskuvaa. Sellaista ääripäätä en ole kokenut. (Mikä ei poista sitä tosiasiaa, että moni muu on sellaisen joutunut kokemaan).

      Muu perheeni ei ole tämän liikkeen vaikutuspiiristä ollenkaan, ehei, siis puolisoni lapsineen.

      Sittemmin toteutin kutsumustani päätyen naispapiksi, ev.lut. Ehkä myös siten samalla olen sulkenut itseni osittain tuon liikkeen ulkopuolelle? Tosin, itseni ikäiset osittain hyväksyvätkin naispappeuden. eivät kaikki. Noo, kukaan omista ystävistäni ei ole ammattivalintani vuoksi kaikonnut. Mene ja tiedä? Lestadiolaisuuden nykytilaa en voi siis lainkaan väittää tuntevani. Ja olen tehnyt noin keskimäärin sanottuna, omasta taustastani melko pitkän sisäisen matkan saparopäisestä lestadiolaistytöstä naispapiksi.

      On niin monenlaista hengellisesti rikasta ajattelua ja perinnettä! Kiitos hyvästä kysymyksestäsi. Mukavia marraskuun päiviä ja vähitellen - rauhaa joulunodotukseen!

      Krisse

      Poista
    2. Poikaystävänikin (ex) perhe oli myöskin esikoislestadiolaisia. Kerran meinasin mennä, kun okin kuillut, että muistaakseni on heidän Rukoushuone tutustumaan, jotta näkisin ja siten ymmärtäisin taustojansa paremmin. Mutta se jäi.

      Ihmiset sen liikkeen tekee. Ihmisiä on kaikenlaisia, joka ikisessä liikkeessä. Itse olen aina ollut luterilainen ja kyllä luterilaistenkin joukossa on jos jonkinlaista.

      Yhden ryhmän demonisointia en ymmärrä. Muuten mielikuva lestadiolaisista on myös ahkerina, svuliaina, hyväksyvinä, anteeksiantavaisina ja yhteistyökykyisinä työpaikoista, koulusta). En ole kiertänyt heitä, aina on juttuun tultu.

      Kiva, kun kerroit! Oli mukava lukea kommenttisi.

      Poista
  4. Voi! Mitä ihmettä kirjoitin... tablettiko sekoilee?? Olin kuullut, että Puistolassa olisi heidän rukoushuone...

    VastaaPoista

Kommentteja, ideoita, yhteistyötä? s-postiin tallessamaailma@gmail.com