Myötätunto

  
Surullisia uutisia. Tällä kertaa Kuopiosta. 

Jumalanpalveluksessa rukoilemme näiden lasten puolesta. Ja läheisten, satutettujen puolesta. Ei ole juurikaan sanoja. Enemmän hiljaisuutta. 
Myötätunnon sydämenlyöntejä. 
Ääneni murtuu kesken rukouksen. Sille en voi mitään. 

Tänäisen tuomiosunnuntain jälkeen on kuitenkin käytävä eteenpäin, sittenkin!
edes askel kerrallaan, vaikka vain hitaasti raahautuen. Kohti adventin valoa. 
Kohti Hoosiannaa - joka tarkoittaa, Oi auta. Pelasta!

Jos haluat tehdä ihmisiä onnelliseksi, harjoita myötätuntoa. Jos haluat tehdä itsesi onnelliseksi, harjoita myötätuntoa.

— Dalai Lama

 Heidän muistolleen 22.11.2014

Todellinen voima

voi olla aivan haurasta,

todellinen elämä

hyvin haavoittuvaa.

Tuhoaminen on helppoa.

Mutta rakkautta

minulla on vain sen verran

kuin otan kiitollisena vastaan.

Totuutta

käsitän vain sen verran

kuin Jumala minulle näyttää.

Valoa minussa on

vain sen verran

kuin hän on sitä

minuun luonut.

Koko elämä tarvitaan, että

opin kunnioittamaan

vähäistä voimaa.

- Jörg Zink

 Kirjasta Anna minulle silmät nähdä 

 Moni lausuu viisaita sanoja netissä. Miten auttaa, avata oikeita ovia? Emme tiedä. Vaan on yritettävä. Katsoa ja kohdata. Ajoissa. On uskallettava enemmän. Huomattava enemmän. Annettava enemmän.

Lapsen oikeuksista puhuttiin juuri äsken, torstaina 20.11.2014, kansainvälisenä Lapsen oikeuksien päivänä. Lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus. 
Kaikkien aikuisten, yhdessä, yhteisönä. Viime kädessä edes niin, jollei muuten. Pidä huolta!

Pienet "jarpaat", hänen omalla kielellään. Ja äidin kiinnostavat tavarat, kaikkialta löydettävät. Ei etsittävät, vaan löydettävät. Aina niin optimistinen on tämä lapsonen. Jopa sanavalintojensa tasolla. Kumpikohan kasvattaa, ja ketä?

 "Äiti, tule löytämään minut piilosta", huhuilee juuri silloin Kuopus. Katso minua. Löydä minut. Ole minulle läsnä. 
Päivittäinen pyyntö. Ei siinä auta unohtua liikaa omiin juttuihin, huoliin, aikuisen kuvioihin. Tai tietokoneellekaan.
Löydä minut, pyytää tämä lapsonen.
Löydän, ja samalla jälleen palan itseäni, ihmisyyttäni, äitiyttäni. Jokaisella kertaa.
Piiloleikki, niin arkinen, yksinkertainen ja lapsen mielestä riemukas. Suosittelen, kannattaa vaivautua. Vaikka ei aina arjessa jaksaisi.

Samalla huomaan rukoilevani hiljaa,
älä anna meidän koskaan kadottaa toisiamme. Tätä yhteyttä. Isoksi kasvettuaankaan.  Että saisimme aina löytää yhteyden myös silloin.

Huomaan kiittäväni hänestä, elämän ihmeestä. Joka päivä. Kuten kaikista lapsistani. 

Tänään töissäni,
kiitimme yhdessäkin - kasteltuani pappina messun jälkeen erään vauvan, suloisen tytön.
"Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä". Psalmista 139.

  
Rouva Fortuna jakaa erilaiset kortit meille kaikille. Sitä on joskus hyvin vaikea käsittää. Saati hyväksyä. Voi vain painaa päänsä, murhemielin.

Se toinen Fortuna - 1960-luvun suosikkipeli, yhä käyttökelpoinen.

Tarvitsemme lisää valoa!  Elämään ja ihmisen pimeyteen. 
Ainakin minä tarvitsen. Valoa, lämpöä, pehmeyttä. Riittävän pehmeitä sanoja. (Ja ei, se ei tarkoita samaa kuin puhua pehmoisia, ei toki!)  

Lapset tarvitsevat sitä pehmeyttä suojakseen, turvakseen vielä moninkertaisesti enemmän. Niin ohut on ihmisen iho. 

Turvallinen lapsuus, älä väistä meitä. 
Että jokainen lapsi, ihmeenä syntynyt, saisi sellaisena rakkailleen aina pysyä.

"ILON PYYNTÖ

Ilo, tule luokseni,

käy istumaan,

älä minun vuokseni 

ujostele ollenkaan.

Uutisen jo kuullut lienet?

Nääthän, tuoss' on vaunut pienet,

siellä nauretaan,

siell' on kaksi onnellista

seurustelussaan.

Nähnet äidin katsehista,

poskipäistä hohtavista

että siellä kuomun alla

soutaa pienet kämmenpäät;

siellä kuomun alla

vastapestyn nyytin näät.

Kenen povi paljastuu?

Ken kehdon yli kumartuu?

Ilo siunaa heitä.

Älä väistä meitä."


- Aaro Hellaakoski -

Mummolan nallet, ne paljon nähneet. Paljon halineet, montaa lohduttaneet. Rakastaneet.

En tiedä, mikä teidän kohtalonne tulee olemaan, mutta yhden asian tiedän; ainoat teistä, jotka tulevat saavuttamaan aidon onnen, ovat ne, jotka ovat etsineet kykyä palvella toisia ja löytäneet sen. — Albert Schweitzer

Rakastetaan enemmän. Pysähdytään enemmän kysymään, mitä Sinulle kuuluu tänään. 
Lapselle tai aikuiselle. 

Kohti adventinaikaa ja valoa!

Puutaheinää, salsaa ja piparia

 Kipeänä sitä usein juuttuu kuvitelmaan että muualla enemmän ja parempaa sillä aikaa. Pitäisipitäisipitäisi...! Vaan on pakko olla paikallaan. 

No ei se mitään. Syöty pipareita, niitä aiemmin jo leivottuja. Tässä muutaman viikon takaiset kuvat. 

Antibiootti  alkaa purra. Vaikka en millään olisi tahtonut sitä tähän tautiin popsia, eipä tuo ilmankaan ohi mennyt. Joskus näinkin.

Sunnuntai-illan rauhaan kuuluu tänään tällainen ajatus, kaukaa:

Pyhän Teresan rukous

"Salli tänään löytyä rauha sisimpääsi. Olkoon luottamuksesi Jumalaan, että olet täsmälleen siellä missä Sinut on tarkoitettu olemaan. Älä unohda äärettömiä mahdollisuuksia, jotka syntyvät luottamuksesta. 
Tule käyttämään niitä lahjoja, jotka olet saanut ja anna eteenpäin sitä rakkautta, joka on ylhäältä annettu Sinulle.

Ole tyytyväinen tiedosta, että olet yksi Jumalan lapsista. Salli tämän läsnäolon asettua sisimpääsi, ja anna sielullesi vapaus laulaa, tanssia, ylistää ja rakastaa.
Se kuuluu meille kaikille."

Kuva jokusen viikon vanha. Töistä tultua, 

jokusena sunnuntai-iltana.

No tanssimiseen tästä on vielä vähän matkaa - 
rauhaa ja mielen sisäistä va(l)pautta silti; siihen voipi yltää - 
 vaan samalla muistan; tyttären viime jouluna lahjaksi antama salsa-tunti (paritanssiminikurssi?) - on vielä käyttämättä miehen kanssa. D´oh! Sinne! kunhan tästä toivutaan. (Muutakin perhettä meillä kipeänä, kyllä).

Oisko tuo Tanssii tähtien kanssa siksikin sopivaa illanvietettä tänään. Sillä menty. Ajatuksella, että apuwa kuinka salsataan? En vois olla enempää pihalla asiasta. On se kuulkaa vaan mukavaa kun lasten myötä sitä oppii menemään aina uudestaan pois omalta mukavuusalueeltaan. Ja hymyssä suin, lopulta! He osaavat haastaa - vaikka sun mihin ;)
Hyvä on myös käyttää pois viimejouluiset lahjakortit viimeistään marraskuussa. Hämäläinen.
Mitäs lahjakortteja teillä vanhenee?

Onneksi joulu ei muutes wanhene. Eikä lahjan antaminen. Ei hyvä mieli, ei välittämisen lämpö. Sitä kohti!

Mukavaa marraskuista viikkoa, väistelkäähän flunssat ja muut!

Hali,
Krisseltä

Hetkiä kesältä

Marraskuun maisemat tänään. Olen kuumeessa ja silloinhan on aikaa. (Paitsi että kuopus... no te tiedätte ;) 

Päivällä kuumeen kera nukuttua, en saakaan nyt illalla unta.

On yhtäkkiä aikaa vaikka selailla kesäisiä kuvia. Kone sylissä loikoillen. Haaveilla kesästä, lomasta, kevyistä hetkistä ja kiireettömyydestä. Muistella viime kesää. Kotimaasta ja kauempaa, lämpimästä.

 

Noo, saatiinhan se lämpö Suomeenkin sitten.

Nämä kuvat ovat kuitenkin Ranskasta, Sainte-Maximesta. 

Voin taas kuulla meren kohinan tätä katsoessa.

Uinnin jälkeen rantaravintolassa pitkälle iltaan... huomaa kuopus ;) taas jo lähtökuopissaan!

Tuleehan se kesä taas. Tuleehan? Ja lämpö?

Vaan ensin kohti ihan toisella tavoin lämpöistä aikaa. Joulua. Sitä jo vähitellen odotellessa. Hiljakseen. Kuopus on jo muutamaan kertaan maininnut että tuodaanhan sitten taas kuusi sisälle. Iso! Bongaillut postin tuomia lelukuvastoja ja jotenkin tajunnut että joulunodotusta alkaa olla ilmassa. Jostain ne lapset sen tunnelman aina poimii, nokkelaan. Isommilta sisaruksilta? 

Kertaalleen muuten, paras tunnustaa, leivoimme jo joulupipareitakin. (no valmistaikina, tunnustan senkin). Kun teki mieli ja kuopus rrrrrakastaa leipomista. Ja taikinaa, nams.

-Hymyilyttää.
Ei kai ole liian aikaista odottaa jo joulua?

Sellaisia keidashetkiä tarvitaan. Kesälomia ja jouluja. Oikeata tunnelmaa. Sisältöä.

- "Tässä on lepopaikka. Sallikaa väsyneiden hengähtää, täällä on lepo ja virvoitus -".   Lepoa sielulle ja keholle! Kuumeessa huomaa, että välillä on pakko levätä. Tästä taisi tulla paitsi kuumeinen, myös matkakuumeinen kirjoitus. Lep(p)oisaa myöhäisiltaa!

Isä sanoi

Isyydestä on tuumattu niin paljon. Vanhemmuudesta vielä enemmän.
En sano paljoa siksi, kaiken sellaisen sanotun jälkeen.

Taivaan Isä?
ja ne maallisemmat isät.

Vanhemmat ovat kuten Jumala: haluamme tietää, että he ovat olemassa, haluamme että he ajattelevat meistä hyvää, mutta otamme yhteyttä vasta kun tarvitsemme jotain.

— Chuck Palahniuk 

Oisko tuo nyt vähän turhan realistinen kyyninen ajatus? Omassa vanhemmuudessa on ilo säilynyt muutenkin tavata, jutella, ottaa yhteyttä, kysyä kuulumiset puolin ja toisin. Näihin isompiinkin. 


Muistoja?
Menetin oman isäni jo lapsena, hiukan päälle kymmenen vanhana. Kauniit muistot ovat siksi varmasti tavallistakin tärkeämpiä.
Jokin kaipuu kumminkin jäi, taatusti. Isän tyttö?


Hetken arvo
Siksi(kin!) onkin aivan ihanaa ja sydäntälämmittävää seurata puolisoni isyyttä. Hän on viisinkertainen isä. Waude! Tehkää perässä!  
Tarkoitan sanoa: syvyyttä, perspektiiviä ja huumorinläikähdyksiä löytyy. Riemullisen hassua arkea ja väliin taas - no niin, sitä graniitinlujuutta, sellaisella turvallisella tavalla. 
Olen onnekas!

Kuten meillä lapsetkin. 

Isänpäiväkortti. Kahvikupin muodossa.

Ja keittokirja lahjaksi. Taas. Vaan onhan nyt sentään Sibeliuksen juhlavuosi!

Elettyä, sanottua
 Joskus tarvitaan kuitenkin muutama oikein sopivasti valittu lämmin sana, halaus, katse tai kädenpuristus. 

"Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu."  
 - Muumipappa (muumipapan urotyöt)

Isä sanoi. Niin, tuollaista on kiva kuulla miehen suusta. Lohdullista. Rohkaisevaa. 
Huumoripitoista puolestaan löytyy paitsi omasta arjesta, sitä etsiville myös vaikkapa Hal Sirowichin kirjassa Isä sanoi. Paitsi jos lakoninen huumori ei yhtään innosta, varo.





Lisää isän suusta  sanottua, vaikka tämäntapaista:
 "Älä huoli, rakkaani. Me söimme ruokakomerossa." (Muumipappa; Vaarallinen juhannus)  

Esimerkiksi kun on ollut piiiiitkän päivän töissä ja kuvitellut muiden nähneen sillä aikaa jopa nälkää, kun kakkosauto oli ajokelvottomana ja rouva ei muistanutkaan käydä kaupassa paikkauksena asiaan... sitäpaitsi, pääosin puoliso meillä käy kaupassa on syvästi lohdullista jotain kaiken unohtaneena rouvan saada silti kuulla sana "rakkaani!". - Ja se, etteivät ne kotijoukot tosiaan nälkää näe ilman mun taaskin olematonta panostani asiaan! Lapset voisivat kertoa kuinka monta keittokirjaa isältä jo löytyy ja kuinka hän flambeeraa pihvit tuosta vain, samalla toisella kädellä alkukeiton, kermaisen sienikeiton aineksia samalla väliin sekoitellen. Ja mitä tekee äiti? Töistä taas liian myöhään tultuaan? Salaatin tai pikajälkiruoan. Tai korjaa astiat koneeseen. Jotain paljon vaatimattomammin kulinaristista kuitenkin. 

Tärkein asia, jonka isä voi lapsilleen tehdä, on rakastaa heidän äitiään.

— Theodore Hesburgh 

Oisko tosiaan niin? Viittaan edellä kerrottuun? 
Eipä se arki aina ole niin jetsulleen. Ja se ei kyllä haittaa mitään, yleensä.
Ainakaan silloin kun huomataan positiivaroida elämää tähäntapaan:

Haaveilua, sitkuttelua

"On hauki-ilma." 

Vaikkei olisikaan, toistele mielellään vakuuttavasti miehen perässä! Ja muista myös hymyillä onnellisesti. (Toim. huom.)

Joskus nimittäin isäkin tarvitsee omaa aikaa. Sitä jota hänellä EI ole. Tavoitteita on. Haaveita, isoja.
Tulevaisuuteen siirrettyjä.

 "Minä tahdon rakentaa suurta ja kestävää, tahdon tehdä kauhean paljon monenlaista ja mielelläni - mutta en tiedä... on hirveän vaikeata olla isä!" 
 - (Molemmat em. sitaatit kirjasta Muumipappa ja meri )

 


 Kitkuttelua

 "Ymmärrättehän, tahdon päästä selville, noudattaako meri jotain järjestelmää vai tekeekö se aivan miten sattuu...se on tärkeätä." (jälleen Muumipappa ja meri)

Niin. Ei se varmasti helppoa ole meidän kanssa. Kun tahtoisi selvittää järjestelmiä ja saavuttaa jotain miehisen suurta systemaattisella työllä ja tutkijan innolla.
Niinkuin ei äitiyskään, tokikaan ole helppoa. Aina.
Vaan silti, niin palkitsevaa, ihan parasta! Vaikka kelpoisasti juuri tänään, kunnon perhe-elämää, aamukahvit sänkyyn onnistuneesti, ei kaatuneena. Ja maistuva yhteinen päivällinen, kaakun kera. Yhdessä lasten kanssa laitettu, monenikäisten. Joku hoiti salaatin, toinen pääruoan, kolmas perunat, neljäs lisukkeet ja kaakunkoristelun ...kuopus -ennakkomaistelun.
Vapaapäivä. Ei kiirettä minnekään, kerrankin. - No äänestämään sentään, ei unohtunut.


Juhlaa!


Iltamyöhä. Lapset nukkuvat. Syömme voileivät, katsomme toisiamme virnistäen. Vihdoin kaksin.

"Voileipä tekee aina hyvää yöllä" - päättää Muumimappa, ja meri.

Isänpäivän jälkitunnelmissa, voimia uuteen viikkoon kaikille
toivottaen,


Krisse 

Minussa on sinun kosketuksesi

Pyhäinpäivän jälkeisen sunnuntai-illan rauhassa


mietin mistä tulevat hautajaisiin linnut?

mistä auringonsäteiden lämpö keskelle kylmää pimeää

mistä muistojen hetkittäinen kirkkaus

surun ikävän läpäisevä valo

mistä rakkauden voima

kaikkeen yltävä

"Ajattelen 

sinun käsiäsi, mummu, vaari, isoäiti, isä

edeltämennyt sukulaiseni

oman perheeni jäsen.

Käsilläsi sinä kannoit minua.

Kylvetit, kuivasit, puit, syötit, saattelit uneen.

Minussa on sinun kosketuksesi. Vaikka ihoni 

solukko uusiutuu, sinun kosketuksesi säilyy minussa.

Kättesi sanoma välittyi 

sisimpääni,

sydämeeni."


 Kiitos. 


(Runo Ajattelen on lainattu ja mukaeltu versio Tytti Issakaisen kauniista kirjasta:
Sinussa minä kasvoin - sanoja äidiltä lapselle, lapselta äidille vuodelta 2005)

Muutoin kirjoitus on omaani.


Kaunista viikkoa!