Tallessa! hetkiä

Ota valokuva

"Tietääkö ihminen etukäteen elävänsä (juuri silloin) hetkeä, jonka tulee muistamaan?"

Joskus tiedät. Jostain hetkestä voit koittaa tehdä sellaisen.

Talleta hetkiä maailmastasi.

Ajatella, juuri nyt olen tässä, tämän ikäinen, istun ja luen...
 Mitä tulen muistamaan tästä päivästä?

Lapsen naurun. Hänen joka vasta oli ihan pieni. Ja on vieläkin. 

Joka jo kertoo maailmastaan itsekin. Sanoilla. Entisen touhun, äänten ja ilmeiden lisäksi. Joka on leikkinyt tänään mankattolla ja rosekaamella (pehmoilla; sammakolla ja lohikäärmeellä), rattorilla hurrrrjasti pärrristen ja myös leekoneella kaarrellut huimia mutkia. Tehnyt hassuja ilmeitä miimät puoliksi kiinni tai ihan vinossa. Pukenut kenkät jaakaan ihan itte, hoisut samoin, ja sanonut, ompa hassut lalat äitillä (en tiedä miksi? pallosukistako lie johtui). Halunnut sulkea pihapootin itse - ei, ei äiti, minu suujen! Lamputtanut valon pois huoneesta toistuvasti räpsien, lamputan lamputan (sammutan).  ja sellaista. Ainutkertaista. 

Johanna ja Juha Tanskan pienenpätevässä kirjassa Silitä kissaa - Hengellisiä harjoituksia hengästyneille, kehotetaan ottamaan valokuva. 

"- Kuva rajaa todellisuudesta yhden silmänräpäyksen yhdestä näkökulmasta. Tallentaa ja auttaa muistamaan, tekee omasta elämänkulusta näkyvää. Kuva myös tulkitsee, luo ja arvottaa. Kameran kanssa kulkeminen voi auttaa näkemään maailmassa kauneutta ja rosoa, johon ei muuten kiinnittäisi mitään huomiota. Silmäsi voivat herkistyä hetkille ja tilanteille, jotka muuten menisivät liian nopeasti ohitse."

Mutta ei kaikkea voi, tarvitse eikä ehdi kuvata. Ei toki. 

Pariskunta Tanska jatkaa:

"Todellisuus ansaitsee tulla eletyksi silmästä silmään ja elämän huippuhetket muistetuksi ilman näkyvää todistusaineistoa. Kun tajuat, että jokin hetki on tärkeä, pysähdy, sano se itsellesi, talleta mieleesi niin kuin ottaisi(t) kuvan."

 "Tiedätkö kuinka monen ihmisen valokuvakansioissa sinä olet, olet kulkeutunut moniin maihin, oikeassa reunassa, patsaan vieressä, tuossa kuljet juuri ohi, nostit juuri sillä hetkellä kulmiasi, Savonlinnan kesätorilla, Trafalgar Squarella, Plaza Mayorilla, näyttää kuin olisit hämmästynyt -

Ole vain - 

olethan Jumalan kuva."

Näin siis Tanskan pappispariskunta tuossa kirjassaan luvussa Ota Valokuva.  (Olen postannut otteita tästä hartauskirjasta aiemminkin, mikäli joku muistaa..).

Tuokiokuva, tärkeä teksti, ajatus, muisto, valokuva. Kaikki tallessa, mukana.

Olisiko mahdollista katsoa itseään lempeästi, hyväksyen: Olen tällainen Jumalan kuva. 
Yritetään ainakin!  

Lapsi sen vielä osaa, katsoo peiliin ylpeänä ja itsestään tykäten. "Iso massu!" ja pari rempseää taputusta napaansa. "Napaa ta-pu-ta!" (Hertta jumppaa -lastenohjelmasta opittua.)

Kuopus miimät kiinni! <3 Hahaha

Joskus voi katsoa ihan sitä omaakin napaa, vieläpä iloisesti!

Elämäniloa teillekin!