Risut ja männynkävyt

Kyllä te vietätte elämää! Korjaatte, puuhaatte ja hypitte aamusta iltaan. Mokoma hosuminen voi olla vaarallista. Johan sitä masentuu kun vain ajatteleekin kaikkia niitä, jotka tekevät työtä ja raatavat. Ja mitä hyötyä siitä on. Eräs sukulainen luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen ja kun hän oli oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa. Joopa joo.Mörön vatsassa hän sitten lojui niin erinomaisen viisaana! 

                                                    -  Juksu, Muumipapan muistelmista

 No tästäpä tuumauksesta päästiin suoraan lomamoodiin. Syyslomalle kuvina.

Tällä kertaa vauhdikasta menoa pyöreiden synttärien kunniaksi lahjotuin lipuin, jotka nyt vihdoin pääsivät käyttöön.

Vakiintunut elämä ei tarjoa mitään jännityksiä.

- Pikku Myy

Jännityksiähän toki tarvitaan!

 

Melkein koko perhetiimi koolla. Huoltojoukoissa vielä muutama :)
Suurperheen iloja. The more, the merrier! Omassa joukkueessa löytyy!

Hyppää kyytiin! Edelleen muumi-sitaattien siivittämänä.

Pois alta, risut ja männynkävyt! - Hemuli

Wruuuuuum! Ihanaa vauhdin hurmaaaaa. Kokeile itse jollet usko. Jotenkin tuo vauhti vaan imaisee mukaansa, äiditkin. Tosin, idea moisesta oli tällä kertaa juuri tämän äidin. Ei mun sentään tarvinnut muitakaan ylipuhua mukaan.

                                                                Go, girl!

Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä,
ja joilla on sisäinen hehku päällä,
on paljon. Harmi, että he ovat
valtaosin alle 7-vuotiaita.
- Esa Saarinen

No mutta meillä paahdetaan aika usein sata lasissa. Elämä on niin täyttä kaikinpuolin. Työtä ja perhettä, arkea, pyykkiä-läjäpäin! vaivannäköäkin. Kiirettä, ruoanlaittoa. Niin ja mainitsinko jo pyykit ;)! Muutaman hitaamman hetken keidas silloin tällöin. Silloin kuulee joskus ne omat ajatuksensakin, edes. Saa kiinni itsensä. Aikamoista arjen rallia. Siksi syysloma oli niin tervetullut - edes pari päivää yhteistä aikaa. Ilman aamukiirettä.

Seura kai tekee kaltaisekseen eli lapset ja nuoret pitävät kiireisinä ilman varsinaisia varikkokäyntejä ...kröhm, nuorekkaina? 

Joku ehti jossain välissä kuvatakin. Mukana olleen Kuopuksen lapsenhoitaja? Kiitos.

Tällä kertaa Toiseksi-Nuorin pesi vanhemmat (sisarukset)
ja vanhemmat (=meidät vanhukset) mennen tullen. Vaan olipa hauskaaa! Joskus uusiksi?



Puolet elämän iloista
on löydettävissä pikkuasioista,
ohimennen siepatuista.  
                      - O.S. Marden


Onneksi elämästä saa silloin tällöin myös nauttia, kaiken kiireen keskellä.


Takaisin luontoon. Elämme vain kerran. Hiiteen velvollisuudet!
- Muumipappa


No luontoon asti ei tosin näissä kuvissa päästy. Toki sinnekin, tuolloin syyslomalla. Raikkaaseen ilmaan, ruskaa ihaillen. Vaan välillä on ehdottoman suositeltavaa heittää hiiteen ne velvollisuudet. Tavalla tai toisella.

Jaksamista uuteen viikkoon - sisäiset kellot talviajassa, hiukan helpommat aamut?

Viisaus on liikkuvampaa kuin mikään muu liike, ja puhtaudessaan se virtaa läpi kaiken. — Viisauden kirja 7:24

Laulathan lapsellesi!

Siinä me olimme. Juuri tiedon ja diagnoosin saaneina. Lapsemme on vaikeavammainen. Siinä hän yhä on, sylissäni pehmeänä, lämpöisenä vauvantuoksuisena. Sama vauva kuin aiemminkin. Nyt huuli-ienhalkiolle saatiin taustaselitys. Onkin vielä jotain enemmän, enemmän syitä ja seurauksia kuin pelkkä kosmeettinen kauneusvirhe, "jonka voisi viiksillä aikuisässä peittää". Ehtivät aluksi jo neuvoa. Ja muita lentäviä lohdun lauseita. Vaan nyt. Kokonainen erilaiseksi käsikirjoitettu elämä.

Muistan vaahteroiden kauniit värit. Oranssia punaista lämmintä keltaista. Ruska, silloinkin 17 v sitten.

Monta ruskaa ja monta tuskaa tuon jälkeen, yhä muistan ensitiedon antajan, silloisen Kätilöopiston ylilääkärin sanat:
"Laula paljon lapsellesi. Laulathan. Pidä sylissä ja laulele mitä vaan, kaikenlaista, se auttaa lasta..."

Niin. Kaikenlaista muutakin hän varmaan ohjeisti. Oli pyytänyt myös fysioterapeutin samantien käytävään meitä odottamaan, pieniä arjen vinkkejä kertoakseen, terapiaa kalenteroidakseen, seurantaa käynnistelläkseen.

Tuo neuvo jäi mieleen ja sydämeen. Saimme englanninkielisen monisteen lapsemme harvinaisesta syndroomasta. Muutaman rivin kotimaisellakin.
Paljon muutakin, varmasti. Se muu on matkan varrella moneen kertaan vauhdista pudonnut. Vaan laulu on jäänyt.

Laulan lapselleni. Nuorelleni. Laulan sen mitä mieleen ja sydämeen nousee. Vaikken edes osaa - minulle ei ole suotu sävelkorvaa. Ei se mitään. Lapsi rauhoittuu, tykkää, rentoutuu. Laulan omin sanoin, hassuin ja höperöin. Enimmäkseen silloin kun eivät muut kuule. Tutummista laulan Päivänsäteen ja menninkäisen, iltalaulut, monet toistuvat tarinat. Hän osaa jo odottaa niitä.

Laulan. Joskus kuin itkijänainen suruni äärellä. Joskus taas niin kuin helpottunut äiti vaan osaa. Kuume laski, antibiootit tehosivat. Pääsemme sairaalasta kotiin, jälleen kerran. Laulan kuin kalevalaiset naiset kauan ennen minua, laulan kuin äidit ja naiset kautta aikojen; kehdon äärestä kauas jokaiseen uuteen päivään, joka on jälleen yksi voitto.
Laulaessa on kasvanut ymmärrys, laulan pelon pois. Laulaessa on kasvanut kärsivällisyys, laulan kivun pois, ja ikävän. Laulan kuin Väinämöinen itselleni ja lapselleni voimaa. Lapsi sylissä, hänen lämpönsä omaa lämpöäni vasten.  Laulan siltaa välillemme, yhteyttä autistiseen lapseeni.

Viisas nainen oli tuo Kätilöopiston ylilääkäri, laulamaan kehottanut. 

Kyllä hän tiesi, että laulaminen tulisi hoitamaan niin lasta kuin minua itsänikin.

Niinkuin monet naiset, äidit, isoäidit, suvun naiset ja tädit ovat toisiaan lauluun kehottaneet. Ei välttämättä suoraan sanoillakaan vaan laulamalla itse, malliksi. Liittymällä joukkoon yhtenä äänenä. Itkijänaisten rinnalle. Itkijänaisten laulu on vahva voima. Kuunnellaan sitä hetki. Joka puolelta maailmaa, missä äiti vaan laulaa lapselleen. 

En jää itkuun, kuitenkaan. Laulu antaa voimaa myös nousta uudelleen.


Enää pelkään viimeistä laulua, luopumisen laulua. Laulan sen pois, kauas, kauemmas!  Monien ilonhetkien ja naurujen päähän.

Krisse 

Ps. Kirjoituksessani on kaikuja vuosien ajalta ja se on koottu vammaisjärjestö Jaatinen ry:n käyttöön. Nyt nuorimies 17v voi hyvin ja nauttii syksyn tuulista, sateesta kasvoillaan naurunkiherrykseen asti. Heittää käsineetkin pois, tunnustelee märkää sadetta. Ja äitinsä huomaa, että pitäisi hankkia pyörätuoliin uusi, iso lämpöpussi tulevan talven varalle... Muistaakseni netissä Saksasta edullisimmin, vinkkejä?

 Mukavaa päivä teillekin!

Vapaus

Sunnuntai-illaksi muutama hengittävä rivi.

Sain kommenttiboksiin ehdotuksen mietiä kristityn vapautta.

Vapaus - niin paljon sisältöjä.



Tässä muutama lainaus runokirjasta "Vapaus nyt", Lahden runomaratonin julkaisusta vuodelta 2001.

"Anna ihmiselle vapaus
eikä se tiedä mitä sillä tekisi.
Se kääntelee sitä kummeksuen,
katsoo sieltä täältä, tunnustelee
ja nuuhkaisee,
heittää lopulta pois 
                     kuin risan kengän.

Ei ihminen vapautta halua,
se haluaa olla orja:
työn, rahan, perheen,
                       kenen milloinkin.
tai itsensä, edes.
Sillä orja se haluaa olla,
ollakseen niin kuin kaikki muutkin."

                                    - Jarkko Turpeinen


Jännä runo, eikö? Ensin tuosta nousee mieleen melkoinen vastustus, ainakin itselleni - ehei, tuo runo ei nyt vaan tajua elämän kipeitä ja rajoittavia realiteetteja! Ja nekö muka olisivat itse valittuja? Huh. Vaan sittenkin- ?

Toisaalta, mikä ihana vapauden huuma! Se voi viedä mennessään. 

"Haluan taas tuntea pohjoisen mullan 
tuoksun, kun purjoa nostetaan ja sade riehuu aamuun asti."
                                        - Outi Lähteenlahti


Ja aina kun jokin riehuu ympärillä, myrsky, sade, mikä se sitten onkin, luonnonvoima - voi itsekin kuvitella hetkeksi kuin riehaantuvansa vapaaksi jostakin, siinä samalla. 

Näin siis muutama sekalainen ajatus vapaudesta. Noin yleensä.

Entä se kristityn vapaus sitten?
Siitä nousee mieleen Raamatun jae:

"Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen." Gal. 5:1.

Tähän ei ole muuta lisättävää kuin lainata Jaakko Eleniuksen  viisaita sanoja:

"Kristityn vapautta ei rajoita kuin kaksi asiaa: Oma synti ja lähimmäisen itkuiset silmät."

Niin. Oma syyllisyys, minun syyllisyyteni. Ja ne toisen ihmisen kyyneleiset silmät.
Taidatko sitä sen paremmin sanoa!

Vielä niin kovin keskeneräinen...

Syksyisen kaunista viikkoa!

Krisse

Arkaa lohdutusta

Aloitan uudestaan. 
Blogini kesäloma venähti pitkäksi. Olipa haipakkaa - ja blogi sitä hiljaisempi, mitä enemmän muuta tapahtuu elämässä. Ainakin minulla asia on näinpäin, kun en ole sellainen nopea raportointi, poikki ja pinoon -tyyppinen kirjoittaja.

Tarvitsin taukoni. 

Toivon myös, että aiempaa enemmän saisin kontaktin Teihin lukijoihin - jos ja kun teitä siellä ruudun toisella puolella on ;)

Moni sanoo lukevansa hiljaa nyökytellen. Toki lukijalaskuri myös kasvaa tasaisesti.
Mutta ilahdun aina suuresti kun joku heittää rivin tai pari.
Mitäpä teille kuuluu?

Syksyn kaunista haikeutta.  Jälleen olemme tässä. 
 

"Mitä pitemmälle aika kuluu (-),
sitä vähemmän puhun keväästä, enemmän syksystä: ohuet
helmiset aamut ja koivujen grafiikka,
niissä on arkaa lohdutusta. (-)"

Ote kokoelmasta 
Rakel Liehu: Minä hengitän sinulle

Montaa sanaa ei aina tarvita. Tullakseen kohdatuksi hoitavin ajatuksin, miettein. Kuin hellityksi? Kevennetyksi ainakin.
Kirjoittelen taas kuulumisiani hiukan tiheämmin (kuinka usein, sen vain aika näyttää).
Yritän myös jatkossa aina sunnuntaita kohti käydessä sanoa jotain hm... kaunista, hengittävää, hengellistäkin. Se on ollut jo aiemmin hieno, ylevä ;) tavoitteeni blogin suhteen mutten ole siihen useinkaan pystynyt saati ehtinyt. Josko jatkossa?

Itse ainakin tarvitsen kauniita, rohkaisevia ajatuksia. Ihan jo sen vuoksi.
Tiesittekö muuten, että jo keskiajalla kirjastoja kutsuttiin nimellä "sielun apteekki".

Sieltä tahdon ammentaa - sanojen ja kuvien kirjastosta.

Pirteitä syyspäiviä! 

Krisse