tiistai 1. heinäkuuta 2014

La Chateau Lourmarin


Piipahdimme lomallamme myös Lourmarinin renessanssilinnassa. Tässäpä muutama foto sieltäkin. (Kuten tulin luvanneeksi edellisessä postauksessa).




Lourmarin sijaitsee 35 km Aix en Provencen kaupungista pohjoiseen. Se on joskus nimetty yhdeksi Ranskan kauneimmista kylistä :). Eikä suotta.






 Linna puolestaan on alunperin rakennettu jo 1400-luvulla. Sen saleista löytyi  monenlaista ihmeteltävää. Tornista näkee koko Lourmarinin kylän. Vanha linnan kierreportaikko oli taidokkaasti rakennettu kaiverruksineen.



 
Mainitsemisen arvoista on, että Lourmarinin kuuluisin asukas oli nobelkirjailija Albert Camus, jo alle viiskymppisenä auto-onnettomuudessa menehtynyt. Hän asui ja kirjoitti kylässä aikanaan. Hänen hautapaikkansa on Lourmarinin hautausmaalta.
 
Albert Camus. Eikö juuri hän todennutkin, että:
 
"Me kaikki tiedämme, että joku päivä kuolemme. Kaikkina muina päivinä meidän tulee elää." 
 
 
Kapinoin, olen siis olemassa.
  - Albert Camus
 
 
 
 Kynäilijän pöytä.
 
Älä kulje edelläni, en ehkä seuraa.
Älä kulje takanani, en ehkä johda.
Kulje vierelläni ja ole ystäväni.
 
                – Albert Camus
 
 
Linnan pihalla ja konserttisalissa järjestetään usein konsertteja, kesäkaudella hyvinkin suosittuja. Näköjään hääjuhlapaikkanakin linna toimii - mainiosti. Saimme todistaa sattumoisin linnanpihalla hääparin onnea, sateenkaari-sellaisen. Ja toisen hääparin ruusut seuraavalle päivälle tuli ikuistettua myös. (Oli varustettu varoituksin, että katsoa saa muttei koskea, ja onnellisen hääparin nimilapuin...)
 
Kylässä on paljon taidegallerioita ja pieniä putiikkeja periprovencelaiseen tyyliin.  Niissä myydään niin paikallisia tuotteita kuin ilahduttavia sisustusjuttujakin. Me tosin nautimme vain jäätelöt ja juhannuskahvit paikan päällä :)
 


 


 



Tässä I-maailmansodan aikaisia belgialaisten tekemiä puhdetöitä. Asemasodan juoksuhaudassa tehtyjä? Todella taidokkaita!


Ja sodasta jälleen rauhaan ja rakkauteen:

 Rakastuminen on sitä,
että haluaa vanheta toisen kanssa.

- Albert Camus

 
 Linnan kellarissa on tietysti  myös oma provencelainen viinikellari - myymälöineen.
 

 Viinikellariin tästä...
 
Mukavaa viikkoa, Ranskankuulumisiin!